Rotukoordinaattori Auli Himanen, Mikkeli Lehmien parittaja
15.2.201215:00
Kun tajusin, että meillä on maailman ylivoimaisin punaisten rotujen jalostusohjelma ja ainoa, joka voi panna kampoihin holsteinille, niin olihan se upea tunne: mulla on mahdollisuus olla tässä mukana. Tämä duuni antaa aikamoista henkistä tyydytystä.
Olen pikkutytöstä asti ollut lehmäkärpäsen purema. Lehmät on vaan se mun juttu. Hevoset ei kiinnosta pätkääkään. Opettelin nelivuotiaana lukemaan ayshire-lehdestä ja jatkoin sonniluetteloilla. Kun kotona kävi piiriagronomi laittamassa lehmiä kantakirjaan, päätin, että musta tulee isona piiriagronomi.
En päässyt heti Viikkiin opiskelemaan, vaan kävin ensin karjanhoitokoulun ja karjantarkkailukurssin. Kun valmistuin yliopistosta, sain piiriagronomin paikan Uudeltamaalta.
Nuorena ajattelin myös, että minusta tulee lypsykarjatilan emäntä. Sanoin koulukavereille, että voisko teistä joku rakentaa sadan lehmän parsipihattonavetan. Ne piti mua hulluna. Se oli vuosi 1977. Niin jäin vanhaksipiiaksi. Taisivat Viikissäkin pitää mua liian pahasuisena.
Toinen suuri haaveeni oli asua maalla. Vuonna 1999 muutin Ristiinaan ja perustin yhden naisen konsulttiyrityksen.
Jalostuspalvelusta tuli asiakkaani, ja sieltä pyydettiin mua töihin keinosiemennysasemalle. Oli mahdollista täyttää kolmas haave päästä työskentelemään sonnien vieressä. Minusta tuli silloisen Suomen ainoa sonnianalyytikko.
Sonnianalyytikolla oli vastuu rotujen jalostusohjelmien koordinoinnista. Kun nautakarjanjalostusosuuskunta Faba meni yhteen ruotsalaisen ja tanskalaisen jalostusyhdistyksen kanssa ja syntyi Viking Genetics, minun vastuulleni siirtyi Suomen ayshiren, Ruotsin punaisen ja Tanskan punaisen rodun jalostus.
Sonnianalyytikon duuni on valintaa pitkin sonnin elinkaarta. Ensin valitset populaation parhaita naaraita. Optimilehmä lypsää pirusti eikä kuole ikinä – toisin sanoen se pysyy karjassa, kunnes omistaja päättää, että nyt on aika lähteä autuaammille laidunmaille.
Sitten haetaan parhaille naaraille sopivin sulhanen ja odotetaan syntyväksi sonnivasikoita.
Sonnivasikka genomitestataan. Siitä otetaan dna:ta, jonka perusteella voidaan arvata sen jälkeläisarvostelutulos.
Näin saadaan jo pienelle sonnivasikalle jälkeläisarvostelu. Tämä on iso mullistus karjanjalostuksessa. Aiemmin jälkeläisarvostelua odotettiin viisi vuotta, ja nyt se saadaan muutamassa kuukaudessa.
Genomitestien perusteella valitaan kunkin isän pojista parhaat, ja ne siirretään sonniasemille kasvamaan.
Kun sonni on vajaan vuoden vanha, päätetään, pääseekö se nuorsonniksi tuottamaan siementä. Nuorsonnilta otetaan 1 500 annosta spermaa kentälle testisiemennyksiin. Sitten odotetaan, että syntyy jälkeläisiä ja sonni saa ”oikean” jälkeläisarvostelun noin viisivuotiaana.
Genomitestien ansiosta parhaat nuorsonnit voivat päästä sonninisäkäyttöön jo 20 kuukauden ikäisinä. Näin me ollaan puolitettu aika isäketjussa.
Minä vastaan, että me valitaan kolmen maan parhaat sonnit. Lopputulos on korkealaatuisempi kuin jos jokainen maa toimisi erillään.
Valinta on pitkälti paperityötä, mutta kyllä sonnit pitää myös nähdä. On upea patsastella sonnien kanssa. Parhaat eläimet valokuvataan esittelyä varten.
Vasta tässä hommassa hiffasin, että maailmassa ei ole toista genetiikkafirmaa, joka voi kilpailla valtarodun Holsteinin kanssa. Se tarkoittaa, että suomalaisilla on ison ayshirepopulaation takia aikamoinen vastuu rodusta, että emme anna etumatkaa holsteinille.
Tanskassa karjanjalostus on miesten hommaa. Jonkun verran topakkana joutuu olemaan, muuten tanskalaiset ukot kävelee yli. Oon piikki niiden lihassa.
Työni vaatii suunnitelmallisuutta. Mikään ei tapahdu hetkessä, ja suunta täytyy olla selvillä.
Työn ikävä puoli on matkustaminen. Epäsäännöllinen elämä rasittaa.
En nimittäin sittenkään jäänyt vanhaksipiiaksi. Mikkelin maaseutukeskuksesta löytyi kesäheila, josta tuli ylivuotinen ja kolmantena kesänä jo monivuotinen eli Pekka Perenna. Tyrmäsin sen haaveet perheen perustamisesta, mutta hellyin, ettei olisi mennyt hyvä isäaines hukkaan.
Vappu syntyi, kun olin 46-vuotias. Teen nelipäiväistä työviikkoa, ja vietän maanantait kotona lapsen kanssa leikkien.
Vielä olis haaveena ottaa viiriäisiä ja lintukoira. Ja kyllähän se oma lehmäkin olis kiva.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
