Merkillisiä kysymyksiä
Kun aikoinaan jäin pikkutilalta luopumistuelle, Melalta tuli kirje, jossa kysyttiin, miksi olin edellisinä vuosina myynyt niin paljon metsää ja mihin rahat käytetään.
Se oli tosiaan jotain 600 kiintokuutiota harvennushakkuita, pääasiassa kuitupuuta hankintakaupoilla, kolmena viime vuotena tehtynä.
Selvityksessä vastasin, että tarkoitus on kohentaa asuntoa, laittaa katto ja muuta. Halusin harventaa metsän itse ja saada työpalkan.
Luopumistuella hankintatyö on kiellettyä. Oli hyvä myös järjestää vararahastoa eläkkeen tueksi.
Minusta selvityspyyntö oli merkillinen. En ymmärtänyt mitä kysymyksellä ajettiin takaa.
Kun vuosien kuluttua luopumistuki lakkasi ja pääsin varsinaiselle eläkkeelle, pääsin samalla takaisin omaan metsään töihin. Niinpä hankin kuormaajan metsäkärryineen.
Nyt puolestaan verottaja vaati selvitystä, miksi olin hankkinut kuormaajan? Lisäkysymys kuului: aiotteko kiertää veroja?
Seurasi veroselvitys, kuittien ja kirjanpidon tarkistus. Siihen se sitten jäikin.
Taaskaan en ymmärtänyt, nyt verottajan kiinnostusta asiaan, enkä ymmärrä vieläkään.
Täytyy olla todella raharikas tuhlari, joka muutoinkin pieniä välittömiä veroja kiertääkseen koneita vähennysten vuoksi ostelee.
Kohta on kymmenen vuotta hankinnasta kulunut, on tehty omassa metsässä metsähommia ja sivussa avitettu naapureita. Y-tunnus voimassa ja alvit tilitetty. Tehty poistot kuten kuuluukin.
Eikö eläkeläinen saisi tehdä mitään, hankkia työkonetta työtä varten?
Ajattelen, että kyllä eläkeläisenkin tulee jotain apua ja helpotusta varsinkin raskaaksi sanottuun työhön saada. Silloin on mahdollista jatkaa, pysyä kunnossa ja jaksaa pidempään.
Tänä päivänä tilakoot ovat suuria, niin myös koneinvestoinnit ja metsän myynnit – keillä sitä on. Lienevätkö vastaavanlaiset kysymykset ja selvitykset metsän myynnistä ja koneiden hankinnoista miten tavallisia.
Metsän myynneissä yleensä sitä suurempi riemu repeää mitä enemmän myyt. Kyselläänkö miksi myit niin paljon ja mitä ostat rahoilla?
Tärväätkö eurot löhöilyyn aurinkorannalla vai ostatko moottori- ja raivaussahan ja painut metsään?
Kumpi lienee verottajalle mieleen? Kansantalouden kuin yksityistaloudenkin kannalta se olisi metsään meno.
Arvi Pöyhönen
Suonenjoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
