Eurooppaan vai eläkkeelle?

En pidä vouhottamisesta. Olen vanhan liiton mies.

Suomi on mennyt arvoasioissa täysin metsään. Pitkään ja pysyvästi. Viestimet, televisio etunenässä ilmentää tapahtunutta ja toisaalta luo sitä esittämällä kaiken maailman hullutuksia viihteenä. Porno on nykyään "aikuisviihdettä". En uskalla edes ajatella miksi jumalatonta lapsipornoa nimitetään.

Ensitreffit alttarilla, osta asunto näkemättä ja tee lapsi tuntemattoman kanssa. Tämä ei ole hullujenhuoneelta vaan kotimaista tv-tarjontaa.

Ihmisille paasataan, että sukupuoli on sinun oma ilmoitusasia. Mitä seuraavaksi? Kansankirkossa (johon en kuulu), papit miettivät vakavissaan vihkivänsä samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Ei ole enää sakramentin tajua.

Minua jahdattiin puoli vuotta kuin suurrikollista, kun kehtasin, halusin ja uskalsin julkisesti puolustaa elämän pyhyyttä kohdusta hautaan. Oikeuskanslerille valitettiin, media möykkäsi, oppositio kirkui ja hallituksessakin heikkohermoisimmat heittivät ensimmäisiä kiviä.

Voitin äänestyksen. Onhan se nyt hirmuista, että meillä on ulkoministerinä voinut toimia neljä vuotta noin kamala mies!

Päätin jättää kotimaan politiikan. Katsoin, että sarkani on kynnetty. Tein, minkä osasin ja niin hyvin kun taisin.

Jälki ei hävetä. Olen perustanut puolueen, vienyt sen moniin voittoihin. Jätin puolueen, kun se hylkäsi perintöni. Veikko Vennamo kannettiin eduskunnasta, minut erotettiin perustamastani puolueesta.

Täytän toukokuussa 57 vuotta. Sen ikäisenä Veikko Vennamo johdatti SMP:n suureen vaalivoittoon vuonna 1970.  Lopetan sen ikäisenä, kun Vennamo varsinaisesti löi itsensä läpi. Moraalinen voittaja hän oli ollut jo ennen sitä muun muassa siirtoväen asutustoiminnan loistavana organisoijana.

Mitä siis aion tehdä? Lähtisinkö Eurooppaan? Minut valittiin äänivyöryllä EU-parlamenttiin kymmenen vuotta sitten. Sain yli 130 000 ääntä.

Tarvetta Suomen puolustamiseen uudessa tilanteessa on suuresti. Olen kasvanut kymmenen vuotta noista ajoista iässä ja armossa ministerikokemusta myöten. Ei sinne montaa pätevämpää ole tyrkyllä.  Äänet tarvitaan. Siinä luotan Suomen kansaan. Haluanko minä sitä? Sellaista elämää? Tulisiko ääniä? Kaikesta päätellen tarpeeksi. Tykkäsit tai et – Timo Soini.

Voisin jäädä myös syytinkivaariksi valtiolle. Ajaa luu ulkona Amerikan rannikolta toiselle, jonka jälkeen lentää Australiaan syömään kenguruburgereita auringon porottaessa pälvikaljuun. Olla talvea Teneriffalla, Taivaan Isän lämminvarastossa kuolemaa odottamassa. Haluanko minä tuota? Enpä tiedä tai enpä taida.

Saarnamies. Siinähän minulle olisi sopiva tehtävä. Minkä puolesta puhuisin ja mitä ja ketä vastustaisin? Ei kuolemaa kannata pelätä. Jos jostakin kannattaa olla huolissaan, se on ylösnousemus. Siitähän kristinuskossa on kysymys. Ei kuolemasta vaan iankaikkisesta elämästä. Ilman syntiä ja tuskaa. Kyllä se minua kiinnostaa. Ja jokaiselle meistä käy uskomme mukaan. Se mitta ei valehtele, eikä ole galluppien ohjailtavissa ja ostettavissa.

Pitää elää niin että tuntuu. Uskoa tai olla uskomatta. Ottaa asiat niin kuin ne ovat. Ei kuoleman pelossa kannata itsemurhaa tehdä, eikä mistään muustakaan syystä. Elämä on suunnaton, hieno lahja. Se pitää elää. Kiitollisena kuin puhtaasta leivästä.

Olen Timo Soini. Omien polkujen mies matkalla tutkimattomille taipaleille.

Kirjoittaja on ulkoministeri ja sinisen tulevaisuuden kansanedustaja.