Jokaisella äänellä on merkitystä
Ensimmäinen eduskuntapaikkani oli aikanaan kiinni 11 äänestäjästä, kertoo keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko.Keskustan tunnus on vihreä neliapila. Sen jokaiselle neljälle lehdelle on kirjoitettu syy äänestää keskustaa.
Ensimmäinen lehti on koko maa. Oma maa, koko maa.
Olemme ainut puolue, jonka sydämen asia on Suomen jokainen kotiseutu. Jokainen kylä, kaupunki ja koti eri puolilla isänmaata. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta. Postinumero tai lompakon paksuus ei saa määritellä mahdollisuuksia.
Turvaamme jokaiselle suomalaiselle lähipalvelut maaseudulla ja kaupungeissa. Lääkäri, neuvola, kirjasto, koulutus. Vain keskusta lupaa pitää ne kotien lähellä.
Kenenkään ei pidä joutua pelkäämään vanhenemista, eikä yhdenkään lapsen pidä kantaa aikuisten murheita. Tuemme perheitä ja arvostamme omaishoitajia. Näemme myös yksineläjät.
Neliapilan toinen lehti on turvallisuus.
Koko Suomen asia on myös turvallisuuspolitiikkaa – asuttu, elinvoimainen Suomi on viesti myös meiltä ulospäin. Tänne on turha yrittää.
Päätös Nato-jäsenyydestä oli oikea ja välttämätön. Silti oma vahva maanpuolustus on edelleen tärkeintä. Keskusta ei ole siitä koskaan tinkinyt.
Turvallisuus on myös huoltovarmuutta ja omavaraisuutta. Ruokaa omasta maasta ja kotimaista energiaa. Ne luovat myös työtä ja talouden kasvua. Suomalaisen maanviljelijän työ on korvaamattoman tärkeää..
Onnenapilan kolmannella lehdellä lukee luonto.
Olen väsynyt vastakkainasetteluun. Metsät ovat sekä että, eivät joko tai. Keskustalle luonto on kumppani. Ilmastonmuutos on torjuttava, se on selvä. Osaamme jatkossakin käyttää luonnonvarojamme viisaasti ja ilman EU:n neuvoja. Muistamme, että omaisuuden suoja on perusoikeus. Metsänomistajalla on oikeus ja osaaminen päättää metsistään.
Neljäs apilanvihreä lehti on rohkeus ja rehellisyys.
Taloutemme on laitettava kuntoon. Velalla on väliä, eikä yli varojen voi elää.
Jokaisen on tehtävä työtä. Tuemme yrittäjiä ja yrittäjyyttä, heidän sinnikkyydellään ja kekseliäisyydellään päästään pitkälle.
On oltava rehellinen tulevasta. Haluamme pitää hyvästä kiinni, mutta tiedämme, ettei tulevaisuus löydy peruutuspeilistä.
Näiden eduskuntavaalien alla olemme nähneet, kuinka muut puolueet ovat sännänneet keskeltä äärilaitoihin. Keskusta on ja pysyy keskellä.
Sunnuntaina vaaliuurnilla otat kantaa siihen, tarvitseeko Suomi yhdistävää ja eteenpäin vievää keskivoimaa.
Oma ensimmäinen eduskuntapaikkani oli aikanaan kiinni 11 äänestäjästä. Jokaisella äänellä on väliä. Ja erityisesti sillä on väliä, kuka käyttää kotiseutusi ja elämänpiirisi ääntä.
Eri puolilla Suomea on tarjolla 205 sitkeää keskustalaista tekijää – löytyisikö heidän joukostaan juuri sinun arvojasi ja asioitasi parhaiten ajava ehdokas?
Kirjoittaja on valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja ja kansanedustaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



