Eläkeläisten etuja poljettu
Eläkkeensaajien asema on viime vuoden aikana muuttunut valtion toimesta ratkaisevasti huonompaan suuntaan. On tullut lääkeostoihin 50 euron alkuomavastuu ja lääkkeiden hinnat ovat nousseet. Myös terveydenhoidon, tutkimusten ja muun hoidon maksut ovat kallistuneet kymmeniä prosentteja.
Valtiollinen VR ilmoitti matkojensa halpuutuksesta. Samalla se nosti eläkeläisten matkan hintaa yli 20 prosenttia.
Tämä johtaa siihen, että eläkeläisköyhien määrä kasvaa entistä suuremmaksi. Jokainen joutuu miettimään, miten saa terveytensä ja elämisensä hoidettua entistä vähemmällä rahalla.
Mikään muu ihmisryhmä ei Suomessa ole joutunut kokemaan näin laajaa etujen polkemista. Valtiovalta ei kohtele eläkkeensaajia tasa-arvoisesti muiden ryhmien kanssa.
Näin ei voi jatkua enää. Seuraavissa vaaleissa täytyy tulla muutos. Eläkkeellä olevien on ryhdistäydyttävä ja saatava heidän asioitaan ajavia riittävästi edustajiksi. Ei enää käy, että eduskuntaan valitaan vain korkeatuloisia ja erilaisilla komeljanttarikyvyillä varustettuja henkilöitä.
Vallassaolijoilla on usein käytäntönä, että he pimittävät tai muuttavat tulonsa sellaisiksi, että veroja ei makseta heti, kuten tavalliset eläkkeellä olevat ja palkansaajat joutuvat tekemään. Verot tulevat maksuun ehkä joskus myöhemmin.
Kuulemme jatkuvasti, että kerätyt yli 180 miljardin euron eläkerahastot eivät kauan riittäisi, mikäli eläkkeitä maksettaisiin reilummin. Nämä eläkerahastot on kerätty vuoden 1962 heinäkuun 1. päivästä lähtien henkilöiltä, jotka siitä alkaen ovat olleet työssä. Rahastot on tarkoitettu kaikkien tähän päivään saakka työssä olevien ja työstä eläkkeelle jääneiden eläkemaksuihin.
Aluksihan vain työnantaja maksoi eläkemaksuja, mutta vuonna 1993 myös palkansaaja tuli maksajaksi. Kun tämä järjestelmä aikanaan perustettiin, lupaus oli, että eläke on 60 prosenttia palkasta.
Nyt eläkkeen taso on yleisesti 50 prosentin tienoilla ja allekin. Tuli myös elinaikakerroin, jonka toivottiin vähentävän eläkemaksuja. Myös tällä vähennettiin eläkettä saavan tuloja merkittävästi.
Eikö samanlaisen rahaston keräämiseen pystytä jokaisena seuraavana viitenä vuosikymmenenä uudestaan?
Eläkejärjestelmässä on mukana yli 40 eläkeyhtiötä. Näiden kaikkien hallinto nielaisee merkittävän osan eläkeläisten osuudesta.
Tarvitaanko näin monia yhtiöitä tätä hommaa varten? Yksistään niiden valtaisat henkilökunta- ja johtajamäärät ja heidän ylenpalttiset palkitsemisensa vuosi toisen jälkeen vievät liian runsaasti eläkkeensaajille kuuluvia varoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
