Yksivuotias on erilainen nuori

Meillä kävi taannoin kylässä yksivuotias. Hän oli kiinnostunut kaikesta, hetken aikaa – nurkassa kilisevästä lasipullosta, pyöreistä sohvatyynyistä, kattiloista ja kauhoista. Lelupalikoista koottu tornikin hymyilytti hetken.

Innoissaan hän availi jokaisen kaapin, nauroi niin tehdessään ja siirtyi seuraavaan. Kaksi hammasta yläleuassa ja kaksi alhaalla loistivat.

Yllättävän paljon kiliseviä ja rahisevia ja maistettavia asioita löytyy alle metrin korkeudelta. Kengät ovat ihan yllättävän mielenkiintoisia kun tarkemmin ajattelee, ja pistorasiat, ja avonainen astianpesukone täynnä likaisia astioita.

Kun sitten olimme lähdössä ulos laajentamaan pienen tutkimusmatkailijan reviiriä, avaimia ei löytynyt mistään.

Ensin kävin läpi kaikki tasot. Mietin, minne olisin voinut itse laskea avaimet. Unohdinko ne pesukoneen päälle, kassiin tai taskuun? Katsoin päiväpeiton alta, ikkunalaudalta ja vielä kerran laukusta. Ei näkynyt missään.

Vara-avain on kolmen kilometrin päässä ja lauttamatkan takana, joten mielelläni pengoin vähän ennen kuin lähdin niitä noutamaan. Harmittelin jo, että avaimiin ei voi soittaa, eikä minulla ole sellaista hienoa avaimenperää, joka alkaa tarvittaessa piipittää.

Sitten tajusin. Siirryin metrin alemmas ja kurkistin jokaiseen koriin ja kaappiin, kaikkialle mihin en varmasti olisi avaimia laittanut. Avasin lipaston laatikot, pengoin pyykkikorin, kävin läpi vielä seinien reunustalle seisomaan jääneet avonaiset muuttolaatikot. Kurkin sohvan alle, pöydän alle, sängyn alle.

No, pitää hakea vara-avain, olin juuri sanomassa, että pääsisin nauttimaan helteestä, kun joku ymmärsi heilutella vessaharjatelinettä. Sieltä kuului kilinää.

Nähdä maailma niin kuin en näe, vaan niin kuin joku muu sen näkee. Siinäpä taito, jota haluan harjoitella.

Ainakin näin vaalien jälkeen huomaa, että ihmiset todella ajattelevat eri tavalla, ja se vaikuttaa heidän toimintaansa.

(Jotkut myös jättävät äänestämättä, kun on niin vaikeaa päättää mitä tästä monimutkaisesta maailmasta ajattelee.)

Ihmiset piilottavat tai kadottavat avaimiaan eri paikkoihin, ja joskus sitä on vaikeaa sietää saati ymmärtää. Maailma näyttää erilaiselta eri vinkkeleistä katsottuna.

Aiemmassa työpaikassani autoin ihmisiä Kelan lomakkeiden täyttämisessä. Eräässä paperissa oli kohta, jossa piti rastittaa, kuinka paljon metsää omistaa. Sen voi suoraan ohittaa, ohjeisti perehdyttäjäni. On aika harvinaista omistaa metsää, hän sanoi.

Nyt uudessa työpaikassa moni esitteli itsensä niin, että heti nimen jälkeen seurasi suhde metsään ja maaseutuun.

En tiedä, laajentaako yksivuotiaiden tai muiden erilaisten kohtaaminen maailmankuvaa vai tarkentaako se vain omia näkemyksiä. Kenties molempia.

Ehkä nyt kesälomareissuilla, kun pääsee tutusta hieman kauemmas, voi kuunnella ja katsella miten maailma muualla makaa. Voi nähdä, ovatko satakuntalaiset pidättyväisiä, savolaiset suulaita ja hämäläiset hitaita. Ja kuulla kuinka kaikkien puhe sointuu eri nuotissa ja sanavarasto vaihtelee.

Jos ei huvita lähteä kiertämään maata, voi avata kirjan. Jussi kuokkii suota, Sinuhe parantaa egyptiläisiä ja minä makoilen mökkiriippumatossa ihmetellen.