Musiikki ja mullikat ruokkivat toisiaan
Harri Pekkarinen on isännöinyt kotitilaansa Peltolaa vuodesta 1989. Tilalla on mullikoita. Lypsävät vaihtuivat aikoinaan lihakarjaksi, jotta eläinten hoito oli helpompi yhdistää ammattimuusikon työhön.
Pekkarisen keikkamuusikon ura alkoi jo 13-vuotiaana paikallisen tanssiorkesterin riveissä. Sittemmin mies soitti parinkymmenen vuoden ajan muun muassa Paula Koivuniemen, Taiskan, Tapani Kansan ja Katri Helenan yhtyeissä.
Suomessa on tuskin montakaan konserttisalia ja tanssilavaa, jossa Pekkarinen ei ole soittanut. Keikkavuosista jäi repun pohjalle unohtumattomia muistoja.
”Kyllä silloin piti kiirettä. Katri Helenan yhtyeessä tein parhaimmillani 120 konserttisalikeikkaa vuodessa. Samassa salissa saattoi olla kolmekin konserttia päivässä.”
”Näin läheltä monta ilon ja surun hetkeä. Myös sen, kuinka raadollista musiikkibisnes voi pahimmillaan olla. Toisaalta olin onnekas, että sain soittaa vuosia huippumuusikoiden ja artistien kanssa. Siitä elämänkoulusta on ollut valtavasti hyötyä myöhempinä vuosina.”
Reilun vuosikymmenen ajan Pekkarinen työskenteli viikot maatilalla ja viikonloput keikkatyöläisenä. Arki kävi kuitenkin pitemmän päälle liian raskaaksi, joten hän lopetti keikkailun vuonna 2000.
”Siinä oli liikaa työtä yhdelle miehelle. Paloin loppuun ja kroppa prakasi. Opin kantapään kautta sen, ettei ihmisen kannata kokeilla, mitä kaikkea hän jaksaa tehdä samanaikaisesti.”
Lopettamisen jälkeen Pekkarinen aikoi myydä soittovehkeensä, mutta pyörsi päätöksensä, kun häntä pyydettiin opettamaan Kinnulan kansanopistoon musiikkia.
”Se oli minulle uuden alku. Opetan edelleen soittokursseilla. Lasten ja nuorten kanssa työskenteleminen on äärimmäisen palkitsevaa.”
Musiikki ja mullikat kulkevat nyt käsi kädessä Peltolan tilalla. Erilaiset työt ruokkivat toinen toistaan.
Pekkarisen mukaan äänityspöydän takaa tekee välillä hyvää siirtyä maatalouden pariin. Omalta studiolta on matkaa navetalle vain pari sataa metriä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

