Taatusti valkea joulu Taatusti valkea joulu

Pasi Ikonen (takana) ja Poppis Suomela valmiina koettelemukseen. 

Olosuhteet navoilla ovat rankat ja matkanteon sujuvuus riippuu paljolti kelistä. Etelämantereen maasto on tasaisempaa kuin Pohjoisnavalla, missä kulkua hidastivat valtavat ahtojäät. 

Kotimaa mielessä. Pohjoisnapa merkattiin asiaankuuluvalla tavalla. Etelämantereellakin lippu kulkee mukana. 

Ruokamäärä kahdelle hengelle kahdeksi viikoksi. 

Etelänavan valloittajat

TEKSTI: Tiina Taipale KUVAT: Kari Poppis Suomela

Etelänavan valloittajat

Etelänavan valloittajat

Tuulta, runsaasti tuiskuavaa lunta ja yötön yö. Siinä puitteet joulun vietolle etelänavalla.

Jos kaikki sujuu hyvin, ensimmäinen suomalainen retkikunta ilman ulkopuolista apua pääsee viettämään joulua etelämantereen keskipisteessä. Perillä on tarkoitus olla viimeistään vuoden vaihteessa.

Kari ”Poppis” Suomela, 42, ja Pasi Ikonen, 41, lensivät Chilestä Etelämantereen Hercules Inletiin 10. marraskuuta. Vaelluksen kohti napaa he aloittivat seuraavana päivänä.

Reilun tuhannen kilometrin hiihtomatkaan on varattu aikaa liki kaksi kuukautta, sillä matkanteko on tuiskussa hidasta.

”Vaikkei tuuli vielä miestä viekään, niin horjuttaa kuitenkin. Välillä sauva karkaa alta ja monesti suksi lipsuu sivuttain. Sivuvastaiseen mennessä myös ahkio kulkee helposti omiaan ja on yllättävästi tuulen vietävänä. Lumen muovaamien sastrugien yli ahkio tuntui aina kiipeävän hankalimman kautta”, he kertovat matkan alkutunnelmista netin päiväkirjassaan.

”Hienointa on, että kovasta kelistä huolimatta nautimme joka hetkestä. Kertaakaan ei tullut kylmä ja nämä pakkastuiskut ovat juuri niitä, mitä täältä on tultu hakemaan.”

Kaksikko lentää Amundsen-Scottin etelänapa-asemalta takaisin Chileen. Jos aikataulu pitää, he palaavat Suomeen tammikuun alkupäivinä.

Poppis oli mukana kaksi vuotta sitten, kun seitsemän miehen retkikunta hiihti maantieteelliselle pohjoisnavalle ilman ulkopuolista apua ensimmäisenä suomalaisryhmänä.

Mikäli tämänkertainen retki onnistuu, saavutus on kansainvälisestikin harvinainen: Poppiksesta tulee kahdestoista ihminen, joka on hiihtänyt molemmille navoille ilman ulkopuolista apua. Vaatimus tarkoittaa sitä, ettei retkikunnalle saa pudottaa esimerkiksi lentokoneesta muonaa tai tarviketäydennyksiä matkan varrella.

Navoille hiihto ei itsessään ole ollut mikään erityinen unelma.

”Tietysti hiihtäminenkin on kivaa, mutta minun haaveenani on ollut koko nuoruus- ja aikuisajan, että voin tehdä kirjaa tai koota kuvanäyttelyn hiihdosta etelänavalle”, Poppis kertoo.

”Kuvaaminen on minulle myös selviytymiskeino pitkällä reissulla. On henkisesti tärkeää, että on koko ajan jotain tekemistä.”

Pohjoisnaparetkellä mukana oli kaikkiaan seitsemän miestä, mutta tällä kertaa retkikunnan koko jäi kahteen muun muassa kustannusten minimoimiseksi. Nyt matkalle lähteneet miehet tuntevat toisensa vuosien takaa.

”Mukaan pääsi, jos syntymäpäivä on 29.8., vuodella vain ei ole niin väliä”, Poppis nauraa.

”Vakavasti ottaen matka on sen verran pitkä ja haastava, että kenen kanssa tahansa ei olisi voinut lähteä matkaan. Elämä on matkalla suhteellisen intiimiä, sillä vietämme yli puolet ajasta teltassa.”

Uuden matkan suunnittelu alkoi reilu vuosi sitten. Valmistelu vaati muun muassa kymmeniä tuhansia puhelinsoittoja. Myös fyysisestä kunnosta jouduttiin pitämään huolta, sillä tarkoituksena on hiihtää noin kymmenen tuntia päivittäin. Vapaapäiviä ei ole luvassa, jollei keli niihin pakota.

Esimerkiksi jo entuudestaan kovakuntoinen Poppis veti lenkillä rengasta perässään, talvella hiihti ja ui, kesällä pyöräili ja suunnisti.

Antarktis on maailman kylmin manner. Tässä vaiheessa vuotta on kesä, joten pakkasta on keskimäärin ”vain” 20–30 astetta. Tosin kovalla tuulella viiman purevuus voi vastata jopa 60 pakkasastetta.

Aurinko paistaa ympäri vuorokauden. Paiste on niin voimakasta, että pilvettömällä säällä on pakko käyttää suojalaseja.

”Auringon lämmittämä Etelämanner tuntuu jopa kuumalta”, miehet kertovat matkapäiväkirjassaan. Ainakin alkumatkalla mittari näytti kymmentä astetta pakkasta, mutta iltaa kohden pakkanen koveni kahteenkymmeneen.

Vaikka tyynessä kelissä hiihdetäänkin välillä pelkässä aluspaidassa ja paljain käsin, tuiskussa suojaa tarvitaan enemmän.

”Puolet päivästä on pitänyt olla huppu tiiviisti päässä ja naama syvällä kojootinkarvan suojissa.”

Pohjoisnavalle hiihtänyt seurue joutui kantamaan mukanaan asetta jääkarhuvaaran takia. Nyt suurimmat haasteet liittyvät sääoloihin ja omaan jaksamiseen. Todennäköisin riski on rasitusvamma tai onnettomuus, Poppis arvioi.

Turvallisuuden varmistaminen on ollut ykkösasia sekä ennakkosuunnittelussa että itse matkalla. Matkaa ei jatketa jääräpäisesti, jos henki on uhattuna.

”Emme aio mennä läpi valkoisen jäälohkareen hinnalla millä hyvänsä. Retkeilijän ammattitaitoon kuuluu se, että tietää, milloin pitää luovuttaa.”

Pohjoisnavalla hiihtoa hidastivat muun muassa paikoin hyvin korkeatkin ahtojäät, mutta etelämantereella maasto on tasaisempaa. Tosin ylämäkeä riittää. Matkalla meren rannasta etelänavalle noustaan yhteensä 3 000 metriä.

Suurimman osan matkasta se nousee tasaisesti muutaman metrin kilometrillä, joten käytännössä ylämäkeä ei siis huomaa. Vaan toisin oli alussa.

”Ensimmäisenä päivänä nousimme 270 metriä ja toisena vielä 190 metriä lisää. Yli satakiloisen ahkion kanssa se kummasti hidastaa matkaa.”

Yksi yhdistävä tekijä napa-alueilla ovat railot. Tämänkertaisella matkalla ne ovat toistaiseksi olleet leveimmillään toistakymmentä metriä, pituutta niillä on ollut useita kilometrejä.

”Onneksi ne ovat vielä tässä vaiheessa kevättä lumisiltojen peittämiä, joten sopivia kiertoteitä etsien niistä on päästy yli. Muutamasta reiästä avautui hulppeita onkaloita jatkuen alas silmän kantamattomiin.”

Hintaa matkalle kertyy tuntuvasti. Kahden miehen retkikunta etelänavalle maksaa yhteensä 150 000 euroa. Summasta noin kaksi kolmasosaa menee logistiikkakuluihin.

”Dollarin kurssia on viime kuukausina tullut seurattua kummasti, kun taskussa on 100 000 dollarin lentolasku”, Poppis kertoi ennen matkaa.

Molemmat miehet vetävät perässään ahkiota, jonka yhteispaino tavaroiden kanssa on 116 kiloa. Esimerkiksi yhtään turhaa vaatetta ei matkassa ole, vain alusasuista on mukana yhdet vaihtovaatteet.

Noin puolet matkatavaroista on ruokaa, sillä näin haastavaan matkaan ei voi lähteä kevyin eväin. Alkumatkalle on varattu noin 4 800 kalorin päiväannoksia, mutta loppumatkasta ruokaa kuluu päivittäin 6 300 kaloria.

Vaikka ruoka on rasvaista ja ravitsevaa, matkalla ei pääse lihomaan. Todennäköisesti paino putoaa reissulla 5–7 kiloa, Poppis ennakoi.

Juomavettä ei kuljeteta mukana, sillä se sulatetaan lumesta bensakeittimellä. Nestettä tarvitaan juomavedeksi ja ruuanlaittoon kymmenen litraa päivittäin. Sen sulattamiseen menee iltaisin aikaa kolmisen tuntia.

Varusteista kallein yksittäinen tavara on kevyestä, mutta kestävästä kevlarista valmistettu ahkio. Kevlaria käytetään esimerkiksi luotiliiveissä. Todella tärkeitä tarvikkeita ovat myös makuupussi, keitin ja teltta.

Tunneliteltta painaa vain reilut viisi kiloa. Metrin korkuisen teltan asuinosa on kahden metrin mittainen. Teltan molemmissa päädyissä on eteinen, toisessa päässä metrin mittainen ja toisessa kahden metrin. Eteinen on kätevä etenkin lumimyrskyllä, sillä silloin vaatteet voidaan riisua ilman, että lunta tulee sisälle telttaan.

Eräretkeilyn ammattilaisella on takanaan useita pitkiä hiihto- ja vaellusreissuja.

”Itsensä haastaminen on iso asia, mutta samalla elämä matkalla on äärimmäisen yksinkertaista ja säännöllistä. Siitä helppoudesta saa itse asiassa hirveän paljon lisää voimia. Tilanne voi toki olla toinen, jos asiat alkavat mennä pieleen. Toisaalta olemme Pasin kanssa molemmat kokeneita, emmekä stressaannu helpolla”, Poppis toteaa.

”Kotona on kysytty useampaankin kertaan, eikö tämä jo riitä. En voi kuitenkaan luvata mitään, sillä reissut ovat vahva osa minun identiteettiäni ja työtäni.”

Poppiksen matkaa seuraa kotona vaimo ja kolme lasta: Rasmus, 11, sekä 10-vuotiaat kaksoset Laura ja Reetta. Perheenisä myöntää pitkän matkan vaativan paljon juuri kotijoukoilta.

”Vaikutukset ovat varmasti vähän erilaisia kuin esimerkiksi kuukauden Grönlannin hiihtoreissulla, jolloin kaksoset olivat vasta kahdeksan kuukautta vanhoja. Nyt esimurrosikäiset huolehtivat jo pitkälti itsestään, mutta henkisen puolen kanssa voi olla toisin. Onneksi voimme olla satelliittipuhelimella yhteydessä kotiin päivittäin.”

Poppis ei pidä itseään napa-alueiden luonnon asiantuntijana. Hän tuntee olosuhteet mutta ennen kaikkea eräretkeilyn näkökulmasta.

”En ole mikään intohimoinen luonnonsuojelija. Totta kai pitkällä naparetkelläkin me vaalimme ja pidämme huolta ympäristöstä. Se on kuitenkin jokapäiväistä arkirutiinia siinä missä esimerkiksi hyvät käytöstavat.”

Miesten matkaa voi seurata retkikunnan nettisivuilta osoitteessa www.thepole.fi.

Osa jutun kuvista on pohjoisnapahiihdolta vuodelta 2006.

”Retkeilijän ammattitaitoon kuuluu se, että tietää, milloin pitää luovuttaa.”

Etelänapa on eteläisin paikka maapallolla. Se on lämpötilaltaan pohjoisnapaa kylmempi, koska se sijaitsee paksun jääkerroksen päällä, enimmillään yli kolme kilometriä merenpinnan yläpuolella.

Etelänavan kesä on samaan aikaan kuin pohjoisen talvi ja päinvastoin. Kesällä navalla on yötön yö ja maaliskuusta syyskuuhun siellä vallitsee koko päivän kestävä kaamosyö. Lämpimin mitattu lämpötila on navalla -13,6 °C ja kylmin -82,8 °C. Alueella saattaa esiintyä päiväkausia kestäviä, maailman ankarimpia lumimyrskyjä.

Ensimmäinen etelänavalla käynyt ihminen oli Roald Amundsen 14. joulukuuta 1911. Ensimmäisenä suomalaisena rannikolta etelänavalle hiihti Veijo Meriläinen vuosituhannen vaihteessa.

Etelämanner eli antarktis on varattu vain tieteelliseen ja rauhanomaiseen tutkimustyöhön, ei sotilaalliseen käyttöön. Antarktiksen sopimuksen on allekirjoittanut 46 valtiota, mukaan lukien Suomi. Etelämantereella toimii tutkimusasema Amundsen-Scott.

Etelänavan valloittajat

Naparetkeilyssä hyvät varusteet ovat huipputärkeät. Niiden valinnassa pääpaino on toimivuudella, kestävyydellä, tarkoituksenmukaisuudella ja keveydellä. Mukaan kelpuutetaan ainoastaan parhaat tuotteet.

Mitään turhaa ei voi ottaa mukaan, sillä jokainen gramma lasketaan. Ahkion kokonaispaino ilman hiihtovarusteita ja päällä olevia vaatteitakin nousee joka tapauksessa yli sadan kilon. Oheinen lista on suuntaa-antava.

HENKILÖKOHTAISET

Vaatteet

Hiihtoasu

Untuva-asu

Monot ja monopäälliset

Varahuopa

Sukkia

Alusasu

Väliasu

Leiriasu

Kyynärsuojat

Hartiasuojat

Rannesuojat

Fleecepipo

BUFF-monikäyttöpäähine

Parit erilaiset hanskat

Villalapaset

Jääkarhunnahkarukkaset, ”tuherot”

Aurinkolasit

Myrskylasit ja kasvomaski

Henkilökohtaiset tavarat, mm. päiväkirja, MP3-soitin, karkkia

Liikkuminen

Sukset

Siteet

Sauvat

Nousukarvat (suksien pitoapu)

Ahkio

Vetovaljaat

Vetoköysi

Ruoka ja polttoaine

Ruoka n. 60 kg/hlö

Suojapussit ruoalle

Polttoaine

Polttoaineastia (alumiinia)

KOKO RETKIKUNTA

Majoittuminen

Teltta

Makuualustat

Makuupussi: sisä- ja päällyspussi

Pakkauspussit

Kusipullo

Lapio

Telttaharja

Lumisaha

Keittiö

Keitin

Kattilat

Keitinlaatikko

Polttoainepullo + pumput

Vesipullo

Termospullo

Pikkusälää: ottimet, astiat, tulitikut, kauha, jne.

Elektroniikka

Järjestelmäkamera

Pokkarikamera

Optiikkaa, 4 putkea

Salama

Muistikortit

Videokamera

Aurinkopaneelit

Latauslaatikko

Laturit, akut, useita erilaisia

Paristot

GPS

Kompasseja 2 kpl

Satelliittipuhelin

PLB-hälytin (henk.koht. hätälähetin)

Rannetietokone

Tietokone

Turvallisuus ja varavälineet

Varasuksi

Varamyrskylasit

Varasauvat

Jäätikköturvallisuus: köysi, valjaat, hakku, jääruuvit

Lääkintävarusteet

Korjaustarvikkeet: monitoimityökalu, ruuvari jne.

Paino yhteensä henkeä kohden

noin 116 kg

”Itsensä haastaminen on iso asia, mutta samalla elämä matkalla on äärimmäisen yksinkertaista ja säännöllistä.”