Olen tänä vuonna kaivannut mökkirantaa aivan erityisesti – nyt olen täällä ja kyynelet valuvat
Hetkeksi hylkään politiikan, valtiontalouden, neuvottelujumit, sosiaalisen median päättömyydet. Sielua puhkovan julkisuuden pinnallisuuden, kirjoittaa Riikka Purra kolumnissaan.
Jaksa, sinä keski-ikäinen, edes yhtenä kesäyönä valvoa aamuun, kuin joskus nuorena. Auringonnousuun, uuteen päivään, keuhkot täyteen ilmaa. Muistelet sitä talvella ja kiität, kirjoittaa Riikka Purra. Kuva: Viestimedian arkisto8.7.202407:30
Kukkivat suopursut varpujen joukossa, kurottelevat männyt, auringossa välkehtivä järvi, kahden koivun väliin ripustettu riippumatto, linnunlaulu. Lempipaikkani, mökkiranta, jota olen tänä vuonna kaivannut aivan erityisesti.
Tätä maisemaa ajatellen ja itseni siihen mielessäni asetellen olen tehnyt kymmenet ja kymmenet rentoutus- ja tietoisuusharjoitukset, keskellä paineistettuja päiviä, loputtomilta tuntuvia neuvotteluita ja Oura-sormuksen äyräiden yli revennyttä stressiä.
Nyt en kuvittele, olen täällä. Kyyneleet valuvat silkasta kiitollisuudesta ja onnesta.
Kesän odottaminen on joskus parempaa kuin sen viettäminen. Näin kävi ainakin viime vuonna, kesällä 2023, jolloin mikään meditaatio ei pelastanut. Ensin oli vaalit, sitten oli hallitusneuvottelut, ja sitten oli mitä oli.
Nytkin irrottaminen hetkeksikin on vaikeaa. Puhelimet vaativat, monilla on asiaa, vaaditaan kantaa, näkemystä, vastausta, kannustusta. Pane puhelin pois, sanoo mieli. Pääministeri ja pari muuta välttämätöntä tulevat läpi, mutta muut voivat olla hiljennettynä, edes hetken.
Mitä kovempaa työarki, sitä armollisempi olen itselleni muulloin.
Aikomusten lista on kiehtova. Tänä kesänä aion kävellä, juosta, uida, patikoida, pyöräillä, kuunnella ja lukea paljon kirjoja, kirjoittaa, kokata, järjestellä kaikki laatikot ja kaapit, karsia vaatteita ja kirjoja, pestä ikkunat, ja matot tietenkin.
Käydä museoissa, elokuvissa, kaupungin puistoissa, divareissa, kirjakaupoissa, kierrätyskeskuksissa. Terassilla, festareilla, bileissä, kesäteatterissa.
Tampere olisi kiva. Ja Lappi. Entäs pikkupaikkakunnat, joissa ei tiedä, mihin päätyy. Ja läpi ihanan Suomen maan ne kaikki kiinnostavat paikkakunnat, joissa käy työasioissa, mutta ei koskaan ehdi keskittyä katsomaan.
En edes parhaassa tapauksessa pysty listasta kuin ehkä viidesosaan. Aikaa on liian vähän – ja todellisuus usein repivämpi kuin mieleni haavekuva. Toisin kuin vielä joskus, se ei kuitenkaan edes haittaa. Mitä kovempaa työarki, sitä armollisempi olen itselleni muulloin.
Puhelin pois, kaikki laitteet pois. Sillä pääsee jo pitkälle, paikasta riippumatta. Haluan taas ajatuksia, olemisesta ja elämästä. Tärkeimmistä asioista.
Hetkeksi hylkään politiikan, valtiontalouden, neuvottelujumit, sosiaalisen median päättömyydet. Sielua puhkovan julkisuuden pinnallisuuden. Tai kuten Junnu Vainio sen muotoilee, tahdon ehtiä sinne, missä ei ilmesty joutavia lehtiä – ”stressin uhrina ois synti kaatua”.
Kesän odottaminen on joskus parempaa kuin sen viettäminen.
Olen syntynyt kesällä, helleaaltoon. Kesä on aina ollut parasta, mutta vanhemmiten kaikki vuodenajat ovat löytäneet paikkansa.
Ei lopulta tarvitse mennä kauas tai välttämättä minnekään. Kesä pitää saada mieleen ja sydämeen.
Eikä mitään listoja.
Paitsi yksi asia: Jaksa, sinä keski-ikäinen, edes yhtenä kesäyönä valvoa aamuun, kuin joskus nuorena. Auringonnousuun, uuteen päivään, keuhkot täyteen ilmaa. Muistelet sitä talvella ja kiität.
Toivotan kaikille pieniä hyviä kesähetkiä.
Kolumnin kirjoittaja on valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
