Tuulivoimalat väärään paikkaan
Pitkälänvuoren Tuulipuisto Oy suunnittelee tuuliteollisuusalueen rakentamista Pitkälänvuoren alueelle Petäjäveden kuntaan Keuruun rajalle. Teollisuusluokan tuulivoimahankkeessa tulisi 11 voimalaa. Jokainen olisi teholtaan 8 megawattia ja jokaisen pyyhkäisyteho olisi 270 metriä.
Alueen läheisyydessä on maisemallisesti ja kulttuuri ympäristöllisesti merkittävä Unescon maailmanperintökohde Petäjäveden vanha kirkko. Luonnonmukaisen asuinympäristön puolesta ry pelkää, että Pitkälänvuoren alueelle suunniteltujen tuulivoimaloiden taloudellinen hyöty ei korvaa hankkeen aiheuttamia aineettomia, aineellisia, taloudellisia tai inhimillisiä menetyksiä.
Ennennäkemättömän korkeiden tuulivoimaloiden maisemavaikutukset ovat huomattavat ainutlaatuisen arvokkaaseen kulttuuri- ja maalaismaisemaan, keskellä Suomen kauneinta luontoa. Voimaloiden ympäristövaikutukset ulottuisivat kymmenien kilometrien säteelle myös Petäjäveden naapurikuntiin.
Jyväskylässä päättäjät tekivät viisaasti – minkälaisia ovat petäjävetiset päättäjät?
Raisa Kinnunen
sihteeri
Luonnonmukaisen asuinympäristön puolesta ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
