Keskustelua Ylestä välttämätöntä jatkaa

Yleisradion asemaa on jälleen selvitetty. Kansanedustaja Arto Satosen työryhmän loppuraportti oli yksimielinen mutta monimerkityksinen. Silti Ylen asema muuttuu lähivuosina. Sen on annettava lisää tilaa muille medioille.

Lähtökohtaisesti Yle on hoitanut tehtävänsä mallikkaasti. Se on yksi tehokkaimmista eurooppalaisista yleisradioyhtiöistä. Se on muun muassa urheilun tapahtumavälityksessä aivan ylivoimainen. Jalkapallon ja yleisurheilun EM-kisojen lisäksi myös olympialaiset näkyvät vielä pelkästään Ylen kanavilla.

Asiantuntemuksen ja kokemuksen lisäksi Ylen menestyksen takana on verorahoitus. Ylen asema on talouden taantumassa ja median murroksessa elävien kaupallisten kumppaniensa näkökulmasta pelkkää juhlaa, vaikkei se ole saanut toivomiaan vuosittaisia korotuksia rahoitukseen.

Osa kaupallisesta mediasta toivoi, että Ylen rahoitusta olisi leikattu. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaikka työryhmä keskusteli asiasta suorin sanoin. Lisäleikkaukset olisivat maistuneet muun muassa perussuomalaisille. Vahvinta tukea Yle sai jälleen sosialidemokraateilta.

Silti vuotuisten korotusten peruminen aina vuoteen 2019 asti kiristää Ylen mahdollisuuksia. Ei ole sanottua, että Yle saisi korotuksia seuraavinakaan vuosina. Nykyinen yhteisymmärrys saattaa olla koetuksella jälleen, kun seuraava eduskunta aloittaa.

Olennaisempaa on pohtia, mitä Yle rahoituksellaan tekee. Sen on nyt osoitettava suurempaa kiinnostusta kaupallisia toimijoita kohtaan ja lisättävä ohjelmaostojaan. Lisäksi sen odotetaan verkkosivuillaan tarjoavan näkyvyyttä muille uutistoimijoille.

Olennaista on Ylen johdon asennoituminen tilanteeseen. Sille asetelma on vaikea. Ilman kilpailuasetelmaa ote yleisöstä helposti löystyy. Toisaalta kilpailijoita pitäisi ymmärtää. On mahdotonta sanoa, miten Ylen tasapainoilu käytännössä näkyy.

Ylen hallintoneuvostolle työryhmä antaisi lisää valtaa. Sisäänrakennettu ajatus on, että hallintoneuvoston pitäisi muun muassa strategisessa työssä muistaa myös kaupallisia kilpailijoita. Tämän varaan ei voi paljon laskea. Perinteisesti yhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston tehtävä on puolustaa yhtiötä itseään.

Silti valvonta tekisi Ylelle hyvää. Jonkun pitäisi uskaltaa kysyä, onko esimerkiksi Englannin kuninkaallisviihteen näyttäminen televisiossa tärkeämpää kuin suomalaisen politiikan superviikonlopun seuraaminen.

Työryhmä esittää Ylelle velvoitetta aloittaa neuvottelut STT:n asiakkaaksi palaamisesta. Tilanne on omituinen. Ylelle esitetään sellaista asiakkuutta, jota se ei tarvitse. Muutenkaan tämän yhteistyön hyödyllisyys muulle kaupalliselle medialle ei aivan helposti avaudu.

Alueellisessa uutistoiminnassa Ylen toivotaan keskittyvän aiempaa maakunnallisempaan tarjontaan. Pelkästään tämä linjaus ei auta ketään. Ylen uutisjohto viime kädessä päättää, annetaanko alueellisille medioille lisää toimintatilaa. Jos Yleä rahoitetaan myös maakunnista, pitäisikö heidän saada myös palvelua? Tähän kysymyksen kiteytyy Ylen asemasta muutenkin käytävä keskustelu.

Pienelle huomiolle on jäänyt työryhmän esitys siitä, että kaupallista tv-uutistoimintaa pitäisi jatkossa tukea. Televisio on nykyisen verkkouutisoinnin vahvistuessa edelleen keskeinen uutismedia. MTV on pienillä resursseillaan tähän asti kyennyt esimerkiksi politiikan ja talouden uutisoinnissa merkittävään vastarintaan. On Ylenkin etu, että sillä on myös tv-uutisissa hyvä kilpailija.

Vaikka Satosen työryhmän tehtävä on nyt ohi, keskustelu Ylen ja kaupallisen median asemista jatkuu kiihkeänä. Se on yhteiskunnan ja demokratian kannalta tärkeää. Ilman vahvaa julkista palvelua ja yhtä vahvaa kaupallista mediaa suomalaisen mediaa kuluttavan yleisön etu ei toteudu.