Kuluttajat maksaisivat omistajien voitot ‒ hallituksen kaavailut vesilaitoksista avaavat ovia yksityisille sijoittajille

Kansalaisaloitteen pohjalta syntynyt lainsäädäntöhanke on vesittynyt hallituksen käsittelyssä. Hallituksen lakiluonnos mahdollistaisi julkisomisteisten vesilaitosten osittaisen myynnin yksityisille sijoittajille.  Kuva: Jarkko Sirkiä

Eduskunta tuki kolme vuotta sitten yksimielisesti Vesi on meidän -kansalaisaloitetta. Aloitteessa vaadittiin, että on aloitettava valmistelu laista, jolla estetään julkisomisteisten vesihuoltotoimien myyminen kaupallisille yksityisille toimijoille. Asia on nyt edennyt hallituksen esitysluonnokseksi, mutta yksimielisyydestä ei ole tietoakaan.

Hallituksen ja opposition kiistely on sinänsä poikkeuksellista, sillä molemmat ovat oikeassa. Näkemykset riippuvat siitä, verrataanko hallituksen esitysluonnosta nykyiseen tilanteeseen vai kansalaisaloitteen tavoitteeseen.

Luonnoksen mukaan ”kunnan on säilytettävä alueellaan oleva kunnan määräysvallassa oleva vesihuoltolaitos ja tukkuvesihuoltolaitos määräysvallassaan”. Oppositiopuolueet katsovat, että se tarkoittaa, että hieman vajaa puolet omistuksesta voisi kuitenkin yksityistää. Hallituspuolueiden edustajat muistuttavat, että nyt vesilaitosten myyntiä rajoitetaan. Nykyisin myynnille kokonaan ei ole olemassa lainsäädännöllistä estettä.

Aloitteen alullepanijoiden mukaan tarkoituksena oli, että yksityistäminen piti estää kokonaan. Hallituksen esitysluonnos ei estä vesi-infrastruktuurin päätymistä sijoittajille. Luonnos jättää sijoittajille oven auki. (HS 6.10.)

Hallituksen lakiluonnoksen lausuntoaika päättyi syyskuussa. Lausuntonsa antoivat muun muassa Kuntaliitto, joka on hallituksen esityksen linjoilla. Kuntaliiton mielestä omaisuuden omistusvelvoitteesta ja sen rajaamisesta säätäminen ja säännösten tulkinta on käytännössä haasteellista.

Suomen Vesilaitosyhdistys on Kuntaliiton kanssa eri mieltä. Se mielestä osakeyhtiömuotoisilla vesihuoltolaitoksilla saattaa olla vaarana päätyä käytännössä yksityisen omistajan määräysvallan alle, jos julkinen omistus jakaantuu usean eri kunnan kesken.

Turun vesihuolto muistuttaa perustellusti, että yksityinen omistus voi olla riski vesihuoltoa koskevan kriittisen tiedon turvaamisen kannalta.

Lausunnoissa puhutaan pääasiassa kuntien omistamista vesilaitoksista, mutta suurin osa laitoksista on osuuskuntien omistamia. Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo on tyytyväinen, että vesiosuuskuntien keskeinen rooli kansallisen vesihuollon turvaajana tunnustetaan nyt myös lainsäädännön tasolla ja että jatkossa yksityisomisteisten vesihuoltolaitosten tulee olla osuuskuntamuotoisia. Myös Pellervon mielestä julkisomisteisen vesihuolto-omaisuuden tulisi kuitenkin olla 100 prosenttisesti kunnan tai kuntien määräysvallassa.

Luonnollisen monopolin säilyttäminen kuntien ja osuuskuntien omistuksessa on perustelua. Kyse on suurista rahoista, koska vesilaitosten arvoksi arvioidaan noin viisi miljardia euroa ja verkostojen noin 20 miljardia euroa.

Haja-asutusalueiden vesiosuuskuntien ongelmana on muun muassa, miten kunnostus rahoitetaan tilanteessa, jossa käyttäjien määrä vähenee. Jos esimerkiksi iso kotieläintila lopettaa, vedenkulutus vähentyy rajusti, mutta kustannukset säilyvät.

Verkoston korjausvelka on nykyisin noin 400 miljoonaa euroa. Roti 2023 -raportin ennusteen mukaan investointitarpeiden määrä kasvaa vuosina 2020–2040 vesijohtoverkoston osalta yli 500 prosenttia ja jätevesiviemäreiden osalta 450 prosenttia. Vesijohtoverkostosta on pidettävä huolta ja siihen tarvitaan rahaa.

Kunnilla saattaa olla halua ja jopa tarve rahoittaa investointeja myymällä osan vesilaitoksestaan. Mahdolliset sijoittajat haluavat kuitenkin saada investointien päälle vähintään kohtuullisen tuoton sijoitukselleen. Vesihuollon investoinneille ei ole muita maksajia kuin asiakkaat.

Hallituksen esitysluonnos vesihuollon säilyttämisestä omissa käsissä on askel oikeaan suuntaa, mutta se jäi puolitiehen. Kriittinen infra ei saa olla kauppatavaraa.