Metsät ovat jäämässä EU:n komission säädöstulvan alle

Kuva: Kai Tirkkonen

Nykyisellä Ursula von der Leyenin johtamalla Euroopan komissiolla on ollut kova vauhti päällä. Vihreän siirtymän (Green Deal) nimissä uusia esityksiä tulee yhtenä vyörynä. Green Deal ei ole yksittäinen säädöshanke, vaan se on pilkottu useiksi strategioiksi ja lainsäädäntöhankkeiksi. Hankkeiden yhteisvaikutusta ja hintaa ei osaa oikeastaan kukaan edes arvioida. Metsätalouden piirissä esitysten sekamelska suorastaan hirvittää. (MT Metsä 5/2022)

Komission metsiä koskevaa lainsäädäntö­vyöryä seuratessa ei uskoisi, että metsä­politiikka kuuluu jäsenmaiden kansallisesti päätettäviin asioihin. Siitä huolimatta muun muassa EU:n metsästrategia, bio­diversiteettistaregia, ennallistaminen, uusiutuvan energian direktiivi, lulucf-asetus, metsäkatoasetus, hiiliviljely ja kestävän rahoituksen kriteerit (taksonomia) kohdistuvat suoraan metsiin. Niiden avulla EU on ottamassa metsiä koskevan päätösvallan itselleen ohi kansallisen lainsäädännön ja metsänomistajan.

Kokonaisuudessaan komission tavoitteena on vähentää metsien talouskäyttöä. Se on Suomen ja muiden EU:n metsäisten maiden kannalta tuhoisa tai ainakin erittäin kallis tie. Komission esityksissä taloudelliset ja sosiaaliset ulottuvuudet on jätetty sivuun.

Valmisteilla olevan massiivisen metsäpaketin tavoitteet ovat usein ristiriidassa keskenään. Yhtä aikaa tavoitellaan sekä metsien hiilensidonnan tehostamista että monimuotoisuuden edistämistä. Metsiä hoitamalla ja puuainesta jalostamalla voidaan lisätä hiilinieluja. Pelkästään suojelemalla metsien kasvu hidastuu ja jossain vaiheessa hiilinielu loppuu ja puut altistuvat tuholaisille.

EU:n biodiversiteettistrategian mukaan 30 prosenttia maa- ja metsäalasta pitäisi suojella ja kolmannes tästä alasta pitäisi olla tiukasti suojeltua vuoteen 2030 mennessä. Monimuotoisuutta halutaan lisätä myös jatkuvapeitteisellä metsän­kasvatuksella.

Suojelun lisäksi maa- ja vesialueita pitäisi komission mukaan ennallistaa. Ennallistamisasetuksesta vuotaneiden tietojen mukaan ihmisen toimilla ekologisesti kuntoon saatetuista maa- ja vesialuista 30 prosenttia pitäisi ennallistaa vuoteen 2030 mennessä. Vuoteen 2050 mennessä näistä alueista pitäisi ennallistaa 90 prosenttia.

Suomen osalta jo vuoden 2030 ennallistamistavoite koskisi Metsähallituksen johdolla tehdyn esiselvityksen mukaan noin 1,2 miljoonaa hehtaaria. Metsien osuus siitä olisi noin kolmannes. Ennallistaminen maksaisi noin 1,7 miljardia euroa. Paljonko maksaisi vuoden 2050 ennallistamistavoitteen toteuttaminen?

Tarkoittaako esimerkiksi metsien ennal­listaminen samaa kuin suojelu? Jos ne ovat eri asioita, suojelun ja ennallistamisen yhteenlasketut tavoitteet menevät reilusti yli sadan prosentin.

Komission tavoitteena on myös luopua fossiilisista polttoaineista sekä energia­riippuvuudesta Venäjästä. Tavoitteessa onnistumisessa tarvitaan muun muassa uusiutuvaa puuta. Uusiutuvan energian direktiivin uudistamisessa halutaan kuitenkin rajoittaa puubiomassa käyttöä energiantuotannossa. Metsätalouden sivuvirtojen käyttö sallittaisiin.

Kuulostaa järkevältä, mutta mitä ovat sivuvirrat? Ovatko hakkuutähteet ja metsänhoidossa syntyvä polttopuu sivuvirtoja? MTK:n metsäjohtajan Marko Mäki-Hakolan mukaan pahimmillaan esitys tarkoittaisi, etteivät ensiharvennuksista tuleva nuori puu ja hakkuista tulevat latvukset kelpaisi energiapuuksi. Siinä ei olisi mitään järkeä.

Komission metsiä koskeva säädöstulva on saatava padottua. Tulvasuojelua on tehostettava. Jos säädöstulvan patoamisessa ei onnistuta, lahoaa yksi Suomen talouden kivijalka pystyyn. Siihen meillä ei ole todellakaan varaa.