Hallintotaakkaa pakko purkaa

Suomi kansantaloutena etsii kuumeisesti ratkaisuja siihen, millä jatkossa elämme ja pidämme yllä hyvinvointiamme. Se edellyttää välttämättä menestystä tuotteiden ja palveluiden tuotannossa sekä viennissä.

Kun kansakunta kykenee tuottamaan itselleen ja viemään tuotteitaan, tuloksena on työpaikkoja, verotuloja, julkisen talouden kestävyyttä ja yleistä hyvinvointia. Kuten tiedämme, tällä hetkellä kone yskii pahasti.

Toivoa on. Se liittyy vahvasti yrittäjyyteen – siihen kuinka yritykset ja eri elinkeinojen harjoittajat uskaltavat Suomessa toimintaansa kehittää. Markkinoiden lisäksi keskeistä tässä on yhteiskunnallinen ilmapiiri.

Ei ole uutinen, että yrittäjät kokevat hallinnon ja siihen liittyvän byrokratian usein liian suureksi taakaksi. Rakentamiseen ja toimilupiin liittyvät prosessit ovat hitaita ja vaativat yrittäjältä suuren määrän työtä.

Yrittäjien raskas hallintotaakka on myös poliittisten päättäjien tiedossa. Tämä kävi ilmi muun muassa viime keskiviikkona, kun neljän suurimman puolueen puheenjohtajat tapasivat EU-vaaliväittelyssä (MT 25.4.). Byrokratian ongelmista heidän ei tarvinnut väitellä.

Samana päivänä ”pyhää byrokratiaa” kiroiltiin tuottajajärjestö MTK:n valtuuskunnan kokouksessa. Maatalous on Suomessa raskaimmin hallinnoitu toimiala.

Viljelijät ovat jo oppineet lukuisten lomakkeiden täyttämisen, vaadittavat ilmoitukset, ehdottomat määräpäivät ja tuotantoehdot maa- ja lantanäytteineen. Myös yhteistyö ehtoja valvovien viranomaisten kanssa sujuu kohtuudella.

Järjestelmä on kuitenkin viljelijöiden näkökulmasta kohtuuton. Pienet ja tahattomat virheet tukien hakemisessa, pinta-alojen ilmoituksissa tai itse tuotannossa voivat johtaa suuriin tulonmenetyksiin sekä lisäksi erillisiin sanktioihin.

Ehdoton järjestelmä koetaan nöyryyttäväksi. Suomalaisessa hallintotavassa huomioidaan yleisesti inhimillisen virheen mahdollisuus. Viljelijää tämä mahdollisuus ei kuitenkaan koske.

Erityisen kiusallisia ovat ne viranomaisen virheet, joita viljelijä joutuu omana työnään oikomaan. Tänä vuonna tällaisia virheitä on ollut paljon peltokarttojen digitoinneissa.

Vaikka viljelijä olisi hyväksynyt viranomaisen käsityksen pallon rajoista, ne yllättäen muuttuvat, kun sama viranomainen mittaa ne uudestaan.

Viikko sitten Savon Sanomat (SS 18.4.) kertoi, kuinka maakunnan viljelijöiden peltolohkoja oli kartoissa sijoitettu keskelle Helsinkiä. Tässä tapauksessa maaseutuvirasto lupasi korjata virheet.

Toisessa tapauksessa viljelijän ja hänen naapurinsa ikiaikaista rajaa oli siirretty useita metrejä karttojen digitoinnin yhteydessä. Tämän jälkeen viljelijältä vaadittiin kirjallista selvitystä tapahtuneesta muutoksesta.

Sekä karttoja piirtävä että valvova viranomainen saavat palkan tekemästään työstä. Viljelijä – joka itse ei saa virheitä tehdä – joutuu korjaamaan viranomaisten virheet omalla ajallaan ja kustannuksellaan.

Kohtuuttomuuksiin haetaan nyt korjauksia MTK:n ja maataloushallinnon neuvotteluissa. Toivottavasti niistä syntyy myös tuloksia. Ainakin tuottajien odotukset ovat kovat.

Maatalous ei ole byrokratiansa yksin, vaan samoja ongelmia on myös muussa yritystoiminnassa. On selvää, että Suomi häviää yliampuvan hallinnoinnin seurauksena tuotantoa, työpaikkoja ja yrityksiä.

Vireillä on sekä EU:ssa että kansallisesti erilaisia normitalkoita. Turhien pykälien perkauksessa villoja on kertynyt toistaiseksi vähän.

Suomessa hallintopöhön syiksi on lueteltu raskas lainsäädäntö, moniportaiset ja hitaat hallintoprosessit sekä pilkuntarkka pykälien tulkinta. Sitä kutsutaan suomalaiseksi hallintokulttuuriksi.

Kulttuuria voi muuttaa. Kun johtavat poliitikot tietävät muutostarpeen, he ehkä osaavat päätellä, kenen vastuulla muutoksen johtaminen on.