Mieluummin koskenlaskija kuin ajopuu - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Tiesitkö? Voit lukea viikossa 3 artikkelia ilman tilausta - hanki rajaton lukuoikeus nyt 9,90€/kk
Kolumni

Mieluummin koskenlaskija kuin ajopuu

Suomessa oli huippuvuonna 1950 yli 400 000 hevosta. Nelijalkaiset kumppanimme auttoivat meitä niin peltojen kyntämisessä kuin tukkimetsällä – ja sotien aikaan rintamalla. Oulun yliopiston tutkija Riitta-Marja Leinonen on todennut, että monessa kodissa hevonen oli sekä tärkeä työkaveri että perheenjäsen.

Sitten tilalle tulivat tekniset työjuhdat: traktorit, autot, metsätyökoneet. Murros oli nopea. Kolmessa vuosikymmenessä hevosten määrä romahti alle kymmenesosaan.

Kun vanha väistyy uuden tieltä, tuntuu se helposti haikealta. Monen suomalaisen elanto oli myös suoraan kiinni siitä, että hevosia piti kengittää, kasvattaa ja hoitaa.

Silti harva kaipaa takaisin aikaan, jolloin matkoja piti taittaa auton sijaan hevosreellä. Suomalaisten työ ja arki ovat monessa suhteessa parempia sen ansiosta, että tilalle tuli uusia ratkaisuja.

Isoja murroksia on luvassa myös tulevaisuudessa. Osa saa alkunsa teknologian kehityksestä, osa muutoksista markkinoilla tai ihmisten asenteissa, jotkin poliittisista päätöksistä.

Vanha saa taas väistyä uuden tieltä. Tiellä on varmasti kapeikkoja ja kuoppia.

Miten selviämme tulevistakin murroksista voittajina? Uskoisin, että kolmesta periaatteesta on apua.

Ensinnäkin meidän kannattaa kunnioittaa kaikkia, jotka ovat historian saatossa auttaneet rakentamaan maamme niin vahvaksi kuin se on nykyään. Hevoset auttoivat pitämään ruuan pöydässä ja Suomen itsenäisenä. Vaikka emme enää tarvitse niitä entiseen malliin, hevoset ja niiden kanssa työskennelleet ihmiset ansaitsevat arvostuksemme ja kiitollisuutemme.

Toiseksi vääjäämättömään kannattaa varautua hyvissä ajoin. Murros ei häviä silmät sulkemalla tai tosiasiat kovaan ääneen kiistämällä. Mitä varhemmin tulevaan varaudutaan, sitä suunnitelmallisemmin ja sujuvammin siirtymässä pärjätään.

Kolmanneksi on välttämätöntä kannatella ihmisiä vanhasta uuteen aikaan. Jos oli tehnyt koko uransa töitä hevosten parissa, siirtymä koneiden kauteen saattoi olla hankala, kivuliaskin. Yhteiskunnan pitää tällaisissa tilanteissa tarjota apua: tukea koulutukseen ja yrittäjyyteen, polku uuteen työhön.

Kiinnostava esimerkki murroksesta selviytymisestä on tanskalainen Nakskov. Lollandin saarella sijaitseva pikkukaupunki sai vuosikymmenet elantonsa laivanrakentamisesta. Kun kaupungin telakka juhli 50-vuotissyntymäpäiviä vuonna 1966, se työllisti peräti 2 200 ihmistä.

Sitten iskivät öljykriisit ja kaupan vapauttaminen. Viimeiset laivat valmistettiin telakalla 80-luvun puolivälissä.

Mutta Nakskovin taru ei loppunut siihen. Vanha väistyi, mutta uutta tuli tilalle.

Alue tunnetaan nykyään uusiutuvan energian edelläkävijänä. Kaksi vuosikymmentä telakan viimeisistä laivoista Lollandin saari tuotti jo kaiken tarvitsemansa sähkön tuulivoimalla – ja puhdasta sähköä riitti vietäväksi naapureillekin.

Nakskovin vanhalle telakallekin on löytynyt uutta käyttöä. Siellä valmistetaan nykyään tuulivoimaloita.

Kun vanha alkaa hapertua alta, vääjäämätöntä vastaan voi toki yrittää käydä viivytystaistelua. Väistyviä elinkeinoja voi tekohengittää veronmaksajien varoin.

Kovin pitkälle se tuskin kuitenkaan kantaa. Millään verotuilla ei hevosia olisi saatu pidettyä pelloilla traktorien sijaan.

Murroksia on koettu ja varmasti koetaan vielä monia. Vääjäämättömään kannattaa varautua hyvissä ajoin.

Kun kuohuaa, kannattaa ennemmin olla koskenlaskija kuin ajopuu.

Kirjoittaja on Sitran johtaja

Kun vanha väistyy uuden tieltä, tuntuu se helposti haikealta.

Lue lisää

Omakotitaloasujan lyhyt oppimäärä

Viennin elpyminen ratkaisevaa

Kissapuron nahkiainen

Rakkaudesta vapauteen ja maaseutuun