Valokuvaajat talloivat äitini kylvämän auringonkukkapellon - somettajille ei yksinkertaisesti tullut mieleen, ettei pellolle saa mennä - Kolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Kolumni

Valokuvaajat talloivat äitini kylvämän auringonkukkapellon - somettajille ei yksinkertaisesti tullut mieleen, ettei pellolle saa mennä

Mennyt kesä tullaan muistamaan kotitilallani jännittyneestä odottelusta.

Pitkään riippakiven roolia kantanut, hieman rinteinen peltotilkku, jolla vesi usein seisoi, sai keväällä uuden mahdollisuuden auringonkukkapeltona.

Kerran peltoparan kohtalo kävi jo lähellä tonttimaaksi joutumista. Se selvisi kuitenkin pälkähästä, minkä jälkeen salaojat huuhdeltiin ja reunaojat perattiin.

Yhtäkkiä ennen paikoin huonosti itänyt maa oli täynnä vihreitä taimia. Kasvun ihmeeseen ei edes koronaviruksella ollut sananvaltaa.

Elokuun lopun lähestyessä sain päivittäin raportin kännykkääni auringonkukkien tilasta. Lupaavalta näyttää: nuput pullistelevat ja on vain päivistä kiinni, milloin ensimmäinen keltainen terälehti putkahtaa esiin.

Ja voi sitä riemua, kun hontelot kukat viimein eräänä päivänä katsoivat ylväinä kohti aurinkoa.

Pian ilon rinnalle tuli kuitenkin harmitus. Valtatien varrella seisovat kaksimetriset auringonpalvojat eivät olleet jääneet huomaamatta ohiajavilta.

Jo parin päivän kuluessa pellolla oli useita leveitä kulkuväyliä, joiden alta vasta kukkaan puhkeamassa olleet yksilöt olivat kaatuneet maahan tai napsahdelleet kokonaan poikki.

"Ensi vuonna taidan kylvää lihansyöjäkasveja", oli maanomistajan ensimmäinen reaktio.

Alkuharmistuksen jälkeen äitini päätti valita valittamisen sijaan valistamisen.

Viime viikolla hän huomasi keskellä peltoa parveilevan viiden hengen tyttöporukan kuvia napsimassa.

Tien reunaan he palasivat lähes rivissä kävellen samalla kukkia altaan kaataen. Kun äitini huomautti heille asiasta, nuoret olivat silminnähden pahoillaan. He toistelivat, etteivät olleet yksinkertaisesti ajatelleet, ettei pellolle saa mennä. He olivat uskoneet, että kasvit tuosta vaan nousisivat maahan kaaduttuaan.

Monet kaupungit ovat perustaneet asukkaidensa iloksi kukkapeltoja, joista kuka vaan saa käydä poimimassa kimpun mukaansa.

Voi olla, että osa ajatteli siksi pellon olevan automaattisesti läheisen seurakunnan omaisuutta.

Ihailu ja kuvaaminen on täysin sallittua ja suorastaan toivottavaa. Ilman maanomistajan lupaa viljellylle pellolle ei saa kuitenkaan mennä.

Pellon reunaan olisi ehkä pitänyt laittaa jo keväällä älä tallaa -kyltit – vaan eipä tullut mieleen. Osa tallomisesta menee metsäkauriiden piikkiin, mutta niihin eivät kieltokyltit taida tepsiä.

Luvattomista tallojista huolimatta nähdään äitini pellolla todennäköisesti myös ensi vuonna kukkaloistoa. Myös toinen kokeiluun mukaan lähtenyt viljelijä aikoo jatkaa perinnettä omalla pellollaan.

Kauniiden maisemien lisäksi auringonkukat ovat isoille pörriäisille paratiisi. Tien varressa sijaitsevalle kukkapellolle voi hakea EU:n maisematukea. Kymmenen kilon siemensäkki maksoi noin kuusikymmentä euroa, josta hehtaarille riittää 5–8 kiloa.

Vaikka kustannukset eivät olleet järisyttävät, vaatii kukkapellon perustaminen aikaa ja viitseliäisyyttä.

Pidetään siis jalkamme kurissa ja tyydytään ihailemaan kasvukaudella kotimaista tuotantoa pellon reunoilta!

Lue lisää

Päihteet nappaavat ihmisen kuin katiska

Paprikadipin viisi elämää

Naapurilla menee vielä huonommin

EU:ssa pitää ottaa järki käteen metsäasioissa