Uudet vaalit

Mielipide

23.8.202102:00

Kolumni

Seppo Kääriäinen

Viiden kuukauden päästä, 23.1.2022, Suomessa pidetään aluevaalit, joissa valitaan uudet sotepäättäjät maakuntiin.

Sotevaltuutetut päättävät ihmisille läheisistä asioista. Valtuustot saavat valtiolta europotin sote- ja pelastuspalveluiden järjestämiseen maakunnan alueella.

Muutos on olennainen. Vielä nyt päätöksiä tekevät kuntayhtymien päättäjät. Uudet päättäjät saavat valtakirjan suoraan kansalta. Hallintohimmelit siirtyvät historiaan, kun kansanvalta vaaleissa jyllää.

Palvelujen tehokas ja oikeudenmukainen järjestäminen on vaativa laji. Niin julkiset kuin yksityisetkin palvelut ovat vähentyneet tai paikoin jopa kokonaan karanneet harvaanasutuilta seuduilta maakuntakeskuksiin, kauas monien asuinsijoilta.

Kysymys kuuluu, pystyvätkö uudet valtuutetut turvaamaan palvelujen tasavertaisen saatavuuden. Jos eivät kykene, ”alueiden kosto” vaaleissa jatkuu. Kysymys on tasa- arvosta ja sen kokemisesta.

Puolueet ovat liikkeellä ehdokkaiden hankinnassa. Täydet listat koko maassa tarkoittaa noin 1 700 ehdokkaan löytämistä.

Jos puolue tavoittelee tosissaan hyvää tulosta ja vaikutusvaltaa maakunnissa, muu tavoite ehdokashankinnassa ei kelpaa. Täysillä listoilla on hyvä lähteä hakemaan maakunnan väen luottamusta ja vaalivoittoja.

Puolueet patistelevat kansanedustajiaan ehdokkaiksi. Se on luonnollista, sillä heillähän niitä ääniä saadaan aivan kuten kuntavaaleissakin. Neljä viidestä kansanedustajasta on nyt myös kotikuntansa valtuustossa – viimeisten tietojen mukaan myös yllättävän suurilla vaali­budjeteilla.

Onhan siinä kansanedustajan omasta edusta kysymys: Tammikuun vaaleista on enää vain reilu vuosi vuoden 2023 eduskuntavaaleihin. Tammikuun 2022 aluevaalit ovat tavallaan myös huhtikuun 2023 eduskuntavaalien esivaalit.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kertoi heinäkuussa mielipiteenään, että ministerien ja puolueiden puheenjohtajien ei olisi hyvä asettua sotevaaliehdokkaiksi.

Henrikssonin huomautus oli paikallaan. Vastaanotto oli kirjava. Hänen linjaustaan kannattaisi pohtia laajem­minkin.

Parhaimmillaan tai pahimmillaan yksi ja sama poliitikko voi olla kunnan/kaupungin­valtuutettu, maakuntahallituksen tai -valtuuston jäsen, kansanedustaja, ministeri ja puolueen puheenjohtaja – ja muutaman kuukauden päästä myös sotevaltuutettu.

Kansanedustajankin olisi paikallaan pohtia itse tykönään omaa sotevaaliehdokkuuttaan. Ehdolle asettuvat haastajat, ehkä entiset ja tulevatkin edustajaehdokkaat, hengittävät istuvien niskaan. Tyhjää tilaa istuva kansanedustaja ei haastajille hevin anna.

Joku on esittänyt ehdokkuuksia rajoittavaa lainsäädäntöä. Ei sellaista tarvita. Suhteellisuudentajua sen sijaan tarvitaan.

Kansanedustajalla itsellään täytyy olla harkintakykyä omaa valtaansa koskevissa asioissa etenkin, kun hänelle on kertynyt tukku kansanedustajuuteen liittyviä luottamustehtäviä.

Vallan kahmiminen voi käydä kohtalokkaaksi. Äänes­täjät ovat tarkkasilmäisiä. Vallan hajauttaminen sopii kansanvaltaan paremmin kuin keskittäminen.

Suomessa tarvitaan puoluekantaan katsomatta vahvojen maakunta- ja seutukunta­poliitikkojen kaartia. Sote­vaaleissa, joita voi kutsua myös maakuntavaaleiksi, äänestäjät voivat valinnoillaan suosia alueellisia vaikuttajia. Se vahvistaisi ”alueiden Suomi” -ajattelua.

Vallan hajauttaminen sopii kansanvaltaan paremmin kuin keskittäminen.