Ikivihreät: Kaltereiden takaa – katson hetken muiston helminauhaa - Vieraskolumnit - Maaseudun Tulevaisuus
Vieraskolumnit

Ikivihreät: Kaltereiden takaa – katson hetken muiston helminauhaa

Hannu Karpon dokumentti nosti esiin laulaja Jukka Raitasen.

Hämy sellin on minun seuranain

Kun täällä vietän pitkää iltaa niin.

Ja katson hetken muiston helminauhaa

ja noihin kolkkoihin vankilan muureihin.

Vangin toive on Jukka Raitasen (1947–2019) laulu, joka ilmestyi ensimmäisen kerran singlenä vuonna 1970. Kyseessä oli Raitasen ensilevytys. Hän oli esittänyt kappaleen jo aiemmin Hannu Karpon vankiladokumentissa, joka kuvattiin Konnunsuon vankilassa Lappeenrannassa.

Raitanen oli joutunut telkien taakse maksuvälinepetosten vuoksi. Laulajan kertomuksen mukaan hän sävelsi kappaleen vankilan käytäviltä kuuluneen hyräilyn mukaan.

Vuonna 1976 hän julkaisi samannimisen albumin, jota myytiin kaikkiaan 50 000 kappaletta.

En ruusuja minä elämältäin saa,

eikä rakkaimpani mua lohduta.

Teema jatkui tämänkin jälkeen, kun musiikin monitoimimies Kari Kuuva teki Raitaselle pitkäsoiton verran kappaleita albumille Vapaa oon (1977), joka myi kultaa.

Raitanen jatkoi uraansa kesään 2008, mutta vetäytyi sittemmin julkisuudesta.

Musiikinteon ohella hän ehti työskennellä muun muassa nosturinkuljettajana ja radiotoimittajana. Erityisen rakkaaksi paikaksi hänelle muodostui metsäteollisuudestaan tunnettu Äänekoski.

Ei ajanpyörästä mikään jälkeen jää.

Tuo portti viimein auki helähtää.

"Olen numero likaisessa mapissa" oli nimeltään Karpon dokumentti, jossa Vangin toive alkujaan kuultiin. Ohjelmassa kuvausryhmä lähti avustamaan Konnunsuon vankien radiokerhoa ohjelmanteossa.

Vangit olivat ohjelmassa naamioituneita tekoparroin ja peruukein, jotta heitä ei tunnistettaisi.

Yli parin vuosikymmenen ajan Karpo käsitteli ohjelmissaan suomalaisten kohtaamia vaikeuksia ja julkisen hallinnon byrokratiaa.

Arvostelun kohteena olivat myös vankilaolot. 1970-luvun alussa puhuttivat melkein täyteen ahdetut vankilat.

Suomen vankiluku oli tuolloin Länsi-Euroopan korkein, kun se 1990-luvun puolivälissä laski EU:n alimmalle tasolle.

Vankien aseman paraneminen alkoi vankeinhoidon yli­johtajan K. J. Långin aikana (1970–1998). Häntä tosin syytettiin myös liiasta lepsuudesta.

Ikivihreät-palstan kirjoittaja on Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkö.

Lue lisää

Juhamatti löysi hitti-iskelmänsä alkuperäisversion sattumalta radiosta – parhaimmillaan Fanny Fannya vaadittiin keikalla kolmekin kertaa

Kulkijoita kesäyössä – sama sävel, kaksi sanoitusta

Vaalaan nousee uusi vankila – vankipaikat lisääntyvät sataan

Beatles taipui humpaksi – vastoin yleistä luuloa Humppa-Veikkojen versio ei ollut varsinainen parodia