Uutiset

Elitloppet ajetaan sittenkin toukokuun lopussa!

Koronavirus on laittanut kaikkien kalenterit uusiksi, mutta Elitloppet ajetaan sittenkin siellä missä aina: Solvallassa toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Tällä kerralla tapahtuman yleisö vain pysyy todennäköisesti kotivastaanottimien äärellä.
Anu Leppänen
Elitloppetista voi nauttia tänäkin vuonna toukokuun lopussa, mutta kuva on erilainen - yleisö puuttuu. Tässä versiossa Ringostarr Treb on etenemässä keulassa elitloppetvoittajaksi vuonna 2018. Rattailla on Wilhelm Paal, valmentajana Jerry Riordan ja hoitajana suomalainen Heli Tarrimaa.

Eurooppalaisessa ja pohjoismaisessa ravikalenterissa käy myös kuhina, kun se vuoden 2020 osalta on lyhenemässä joka tapauksessa viikkokaupalla - jopa kuukausia. Ruotsissa on kuitenkin ravattu keskeytyksettä, ja Solvallan ravirata on nyt tehnyt ratkaisun järjestää Elitloppet normaaliin aikaansa toukokuun lopussa. Isona muutoksena on, että normaalisti yli 30000 katsojaa sunnuntaisin kerännyt tapahtuma ajetaan tällä kertaa - todennäköisesti - ilman yleisöä.

"Olemme laskeneet asioita yhteen, ja päättäneet ilmoittaa, että Elitloppet ajetaan joka tapauksessa alkuperäisenä ajankohtana", kertoi Solvallan urheilujohtaja Anders Malmrot ATG:n lähetyksessä Rättvikin lounasravien aikana.

"Tuleeko paikalle yleisöä vai ei, ja millä ehdoilla, ratkeaa 4. toukokuuta. Päälähtö Elitloppet ajetaan ilmoitetulla kolmen miljoonan kruunun ykköspalkinnolla. Sen sijaan Sweden Cup jää ajamatta ja Harper Hanoverin lähdössä, lauantain pitkän matkan kisassa, ykkönen tulee laskemaan 500000 kruunuun aiemmasta 900000:sta. Lentokuljetusta Keski-Euroopasta tai muualta ei tule, mutta ne huippuhevoset, jotka pääsevät mukaan lähtöön ja paikalle, ovat tervetulleita, tulevat ne mistä päin maailmaa. Finlandia-ajossa normaalisti jaettava paikka ratkeaa nyt Meadow Roadin lähdössä 7. toukokuuta Solvallassa."

Pääset Solvallan omaan tiedotteeseen asiasta tästä linkistä.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Nurmos avoimena Calgary Gamesistaan: "Viisain hevonen ehkä ikinä, talvimeeting tai siitosura nopeastikin mahdollisia - kaikki auki"

Euroopassa saatetaan kokea vielä satojatuhansia uusia koronakuolemia ennen joulukuuta, pelkää WHO

Aetos Kronos voitti Jubileumspokalenissa Elitloppetin sekä Derbyn voittajat ja sivusi ME-tulosta - Tamma-EM:ssä skandaalinkäryä

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle