Toni Sarkama osti osuuden Eetistäkin - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Toni Sarkama osti osuuden Eetistäkin

Hiljattain Elitloppet-hevosesta Chief Orlandosta osuuden hankkinut Toni Sarkama on liittynyt toisen ravimediasta tutun nimen Jere Törmäsen ja kumppaneiden kaveriksi huippusuomenhevosen Eetin omistajaporukkaan.
Anu Leppänen
Jere Törmänen ja osaomistamansa Eeti, isänsä Jouni Törmäsen valmennettava, ovat saaneet uuden nimen porukkaansa, Toni Sarkaman.

Toni Sarkama, 20, uskaltaa satsata huippuhevosiin. Nyt ravimediasta tutuksi tullut nuorukainen on hankkinut osuuden Eetistä. Eeti, 9, oli yksi viime vuoden voitokkaimmista suomenhevosista yhdeksällä tolpallaan. Eniten ykkösiä ottivat Vilju ja Parvelan Retu 12 ykkösellään.

Eeti ehti myös aloittaa kuluvan kauden ennen koronataukoa lupaavasti: kuusi starttia - kolme voittoa ja kaksi kakkosta. Oriin valmentaja on Jouni Törmänen, ja Sarkama teki kaupat Eetin osaomistajan, valmentajan pojan Jere Törmäsen, kanssa.

Tästä pääset Eetin uran tietoihin.

Toni Sarkama on hiljattain siis ostanut toisenkin varsin kovan hevosen, Elitloppetiin kutsutun Chief Orlandon, osuuden.

"Ihan jännät paikat on kyllä", Sarkama myöntää.

"Vaikka Chief Orlandon puolesta jännittää vielä yllättävän vähän. Onhan tässä tosin aikaakin. Eeti on ollut hieno. Tietysti ostoksen toiveeseen liittyy, että Kuninkuursravit ajettaisiin jossain muodossa tänäkin vuonna ja että Eeti olisi niissä mukana. Katsotaan sitten mitä toiveita tässä lopulta toteutuu. Kaikkihan on mahdollista maan ja taivaan välillä, kun on hevosista kyse. Ja tänä vuonna on vielä muitakin epävarmuuksia."

Ville Toivonen
Eetin ja Chief Orlandonkin uusi osaomistaja Toni Sarkama.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutisviikko minuutissa: sittenkin yleisöä kunkkareihin ja yksi tähti lähti

Totta se on: Chief Orlando myyty italialaisille

Totta se on: Chief Orlando myyty italialaisille

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video