Mahtava kaksintaistelu kuninkuudesta: Evartti vei ensi yrittämällä seppeleen - MT-TV - MT Ravinetti
Uutiset

Mahtava kaksintaistelu kuninkuudesta: Evartti vei ensi yrittämällä seppeleen

Kuninkuuskilvan päätösmatkalla taistelu tuntui keskittyvän paljon hallitsevan kuninkaan Tähen Toivomuksen ja nuoren haastajan, joka oli jo tehnyt eroa kahdella avausmatkalla, Evartin välille. Näin myös tapahtui - kaksintaistelu oli upea. Jutun lopussa on video.
Terhi Piispa-Helisten
Tältä tuntuu ravikuninkuus sydänten hevosen Evartin saavuttamana: Jutta Ihalainen, sankariori, Antti Ojanperä ja Santtu Raitala.

Taistelu oli huikea viimeiselle metrille saakka. Toisaalta koko 3100 metrin matkan tuntui myös, että voitto on 1,6 sekuntia kokonaisajassa johtaneen valjakon Evartin ja sen tietokoneentarkan ohjastajan Santtu Raitalan hanskassa. Kuninkuuskilvan pitkä matka on vain se paikka, missä tosiaankaan ei kannata nuolaista.

Henri Bollström Tähen Toivomuksen rattailla onnistui sikäli kisassa, että viime vuoden kuninkaalla oli mahtava spurtti varastossa, vaikka matkallakaan ei lönkötelty. Tähen Toivomus meni keulassa ja Evartti seurasi kuin hai laivaa. Sen se teki maaliin asti, vaikka ohi Pauli Raivion ravikuninkaasta 2019 Tähen Toivomuksesta ei ollut päätösmatkalla asiaa ja vaikka vauhti kiihtyi loppuun saakka.

Kolmantena päätösmatkalle startannut viime vuoden kuninkuuskisan kolmonen Caijus taipui jo aikaisin. Se aiheutti porukan repeämistä, ja viimeisellä takasuoralla Tähen Toivomus sekä Evartti katosivat kauas muiden ulottumattomiin.

"Caijus ei tainnut olla terve", Mika Mäkelä, viime vuoden kolmosen valmentaja huokaili.

"Eiliset Pikkuprinssin osallistujamme olivat räkäisiä, ja niin taitaa valitettavasti olla taas tämäkin."

Evartti, 9, oli mukana ensimmäistä kertaa, mutta käyttäytyi kuin vanha konkari kaikissa paikoissa. Se on ottanut ratkaisevan askeleen huipulle tällä kaudella. Aina ei ole näyttänyt siltä. Evartin elämä oli 2018 jalkaleikkauksen komplikaationa tulleen suolikierteen seurauksena kerran hiuskarvan varassa. Toisaalta pikkuori on aina ollut valmis tekemään historiaa: se toi mm. Jorma Kontion uran 10000. voiton Pihtiputaalla 2015 neljän vanhana ja voitti Pikkukunkun 2016. Timantit hioutuvat kovissa paikoissa.

"Kova se on, sillä tällä hevosella vastoinkäymisiä on tosiaankin ollut", kuninkuusvalmentaja toista kertaa, Antti Ojanperä, kelaili.

"Tunne on aika sama, kuin Jokivarren Kunkulla Joensuussa 2015. En osaa laittaa toista toisen edelle, kumpikin on tärkeä. Kaksi vuotta sitten meinasi homma loppua Evartilla kokonaan. Viime vuonnakin jalka vaivasi, ja voi olla että olisin luovuttanut jossain kohtaa, mutta hevonen on niin tärkeä vaimolle (Jutta Ihalainen), ettei ole voinut. Ajelin pikkuhiljaa putkireellä silloin kevätkesällä 2019. Kun kipunat alkoivat suihkuta jalasten alta, alkoi tuntua taas siltä, että kyllä me palataan. On tällä niin iso sydän. Vermossa keväällä tunsin, että nyt. Saatamme päästäkin kuninkuusraveihin, ja nyt ollaan tässä. Meillä on mahtava porukka ja yhdessä tämä on moninkertaisesti kivempaa. Voin luvata, että tätä juhlitaan kyllä."

Kaksi muuta ensikertalaista, Vixus ja Sheikki, täyttivät paikkansa upeasti kokonaiskisan kolmantena ja neljäntenä.

"Aivan mahtavan tyytyväisiä ollaan", Katja Melkon menestystallia Pohjanmaalta edustanut puoliso Janne Soronen arvioi.

"Jos Caijus olisi jaksanut, olisimme olleet lähempänä, mutta kärkikaksikkoa ei voinut nyt uhata kuitenkaan. Vixus osoitti jaksavansa, minkä melkein tiesinkin, ja se vain paransi toiselle päivälle, kuten aavistinkin. Me tulemme vielä uudelleen. Kuukauden päästä ehkä startataan, koska lähempänä ei ollut sopivia kisojakaan."

"Nappiin meni", Arto Hammar Matti Lautamäen suojatin Sheikin rattailta huikkasi.

"Olin huolissani kolmannesta matkasta, mutta ori jaksoi, ja tästä ollaan ylpeitä ja on hyvä jatkaa."

 

Kuuntele alta Santtu Raitalan videohaastattelu.

Elina Paavola
Team Pihtipudas: "Se on siinä!"
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutisviikko: vilkasta oli - kuninkaalliset varastivat sydämet

Evartti ja Virin Camilla veivät seppeleet Seinäjoella

Evartin joukkueella parhaat kortit - Tähen Toivomus nyt haastajana

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video