Virin Camilla kruunasi Hannu Torvisen viikonlopun – videolla menestyskuskin kertaus kolmesta suurvoitosta - Uutiset - MT Ravinetti
Uutiset

Virin Camilla kruunasi Hannu Torvisen viikonlopun – videolla menestyskuskin kertaus kolmesta suurvoitosta

Liisan Tulilintu ja Aurotar veivät seuraavat sijat kuningatarkilpailuissa. Kahden matkan jälkeen johtanut Hetviina oli neljäs.
Terhi Piispa-Helisten
Hannu Torvinen (vas.) sai tuulettaa Virin Camillan kuningatarseppelettä yhdessä Reino Miettisen kanssa.

Raviurheilu näytti yllätyksellisyytensä kuningatarkilpailun päätösmatkalla. Kaksi ensimmäistä matkaa näytöstyyliin voittanut Hetviina jäi keskijoukkoihin, kun Virin Camilla nappasi päätösmatkan voiton ja sitä myötä myös seppeleen.

Virin Camilla sijoittui avausmatkalla kolmanneksi, maililla neljänneksi ja voitti siis päätösmatkan. Kokonaisaika kolmelta matkalta oli 9.32,6. Palkintorahoja tamma keräsi omistajalleen Scuderia Camerata Siilinjärvi–Helsinki-akselilta 65 500 euroa viikonlopun aikana. Omistajanimen takaa löytyvät tamman valmentaja Reino Miettinen ja hänen tyttärenpoikansa.

"Jos joku olisi sanonut 20 vuotta sitten, että tässä ollaan, niin olisin sanonut, että älä höpäjä", Miettinen kertoi voittajahaastattelussa.

Hän aloitti raviharrastuksen vuonna 1999 kimppahevosomistuksella kaverinsa kanssa. Itse hän on valmentanut hevosia vuodesta 2004 alkaen.

13-vuotiaan Cameronin ja Muiston Virin tyttären on kasvattanut Heikki Smolander Tuusniemeltä.

Kaksi ensimmäistä matkaa tulisen luonteensa hillinnyt Liisan Tulilintu väläytti päätösmatkalla kiivasta puoltaan. Tamma vei Harri Kotilaisen keulaan ja piti yllä reipasta tempoa. Väliajoin 22,5–24,0–26,0–26,0 ja 24,5 vetänyt Liisan Tulilintu sitkisteli hienosti toiseksi ja varmisti samalla kokonaiskisan toisen sijan. Eroa voittajaan kertyi lopulta kokonaisajassa 1,3 sekuntia.

"Pitää olla tyytyväinen, kun tamma meni hyvin kaikki kolme matkaa. Se on jotenkin rauhoittunut ylipäätään nyt ihan viime aikoina. Tekisikö aika tehtävänsä", Kotilainen tuumi.

Hän arveli, että kausi voisi jatkua seuraavaksi Helätin-ajossa Ylivieskassa.

Ensikertalainen Aurotar kasvoi tehtävissään tarpeen mukaan. Päätösmatkan kolmas sija varmisti kolmannen sija myös kokonaiskilpailussa. Eroa kärkeen kertyi 2,6 sekuntia.

"Aurotar oli parempi kuin luulin etukäteen. Kaikki matkat menivät hyvin ja kuski ajoi tosi tarkasti", omistaja-valmentaja Matti Koskinen kiitteli.

"Nyt pidetään tammalla syyslomaa, kun kaviotkin vähän kuluivat. Kilpaa voidaan ajaa vielä syksyn päälle, mutta varmaan tavallisia iltaraveja", hän kertoi.

Hetviina jäi päätösmatkalla kuudenneksi ja sitä myötä kokonaiskilpailun neljänneksi. Antti Tupamäki kertoi, että aieminkin vaivannut oikea takajalka ei kestänyt kunnolla kahta starttia samana päivänä.

"Se ei ravannut enää päätösmatkaa hyvin. Jouduin vetämään pallot korvista jo kierroksen jälkeen", ohjastaja-valmentaja Tupamäki kertaili.

Tästä linkistä näkee kuningatarkilpailun lopputaulukon, punainen palkki lähtötulosten vieressä

Elina Paavola
Jutta Ihalainen ravikuningas Evartin taustajoukoista halaamassa Virin Camillalla kuningatartittelin vienyttä Hannu Torvista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ravikuningattarelle harkitaan uutta aluevaltausta

Kuninkuusravit keräsi kanavalla MT26 ennätysyleisön – yli 200 000 katsojaa

Ravikuningatar ja -kuningas saavat tällä viikolla huilia mutta isäntäväelle paluu arkeen on hankalampaa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video