Uutiset

Harri Koivuselle uskomattomat 1000 voittoa täyteen Metsämäessä

Kylmäverinen Y.P. Son ei ollut perjantai-iltaan mennessä voittanut kertaakaan uransa 38 startissa, mutta se ei estänyt Harri Koivusta kirittämästä ruunaa ykköseksi. Voitto oli suorastaan legendaarisesti Koivusen 1000. kotiradallaan Metsämäessä.
Ville Toivonen
Harri Koivunen, Turun Metsämäen raviradan legenda numero 1. Metsämäen maestro on "oikeasti" porilainen.

Metsämäessä mentiin perjantai-illan paljon esimerkiksi Ari Moilasen merkeissä (kolme voittoa), mutta yksi oli silti ylitse muiden, kuten niin monesti aiemminkin. Turun ravien kuningas jo vuosikymmenten ajan, Harri Koivunen, teki uskomattoman tempun. Hän ohjasti nykyisellä kotiradallaan, missä on pitänyt tallia -90-luvun alkupuolelta asti, tänään uskomattomat tuhat ykköstä täyteen. Kuinka monta vastaavaa suoritusta maailmasta löytyy? Kaikkiaan Koivusella on urallaan vajaat 4200 voittoa.

Toki amerikkalaiskuskit ovat isoilla radoilla varmasti tehneet kovempiakin lukemia. Miksei pohjoismaisilta pääradoilta Solvallasta ja Vermostakin löydy vastaavia, mutta eurooppalaisella pienemmällä radalla suoritus on takuulla harvinaislaatuinen. Voi mennä pitkän aikaa, ennen kuin Turussa joku tekee saman tempun. Ellei sitten poikansa Olli Koivunen, 24, jos tämä tekisi koko uransa Turusta käsin.

Katso Harri Koivusen 1000. voitto Metsämäen radalla ja Y.P. Sonin uran avausvoitto tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vuoden voitokkaimmalle Callela Einsteinille lisää takapakkia - joutui palaamaan kuntoutukseen

Matti Juutila siirtyy hoitamaan Metsämäen rataa

An-Dorra hallitsee rautaisella otteella Tammakriteriumin ikäluokkaa

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video