Uutiset

Voitokas Joyful Boko ja suvultaan kiinnostava varsa Mari Leinoselle

Vuoden alussa oman valmennustoimintansa aloittanut Mari Leinonen on saanut treenilistoilleen uutta voimaa.
Mari Leinonen poseeraa tallinsa lippulaivan, Toto75-tasollakin menestyneen Enter Mayweatherin kanssa Vermon varikolla.

Lumijoen Ylipäässä asuva ja talliaan pitävä Mari Leinonen aloitti vuoden alussa itsenäisenä valmentajana. Hän on Katja Melkon ja Janne Sorosen Lumijoen yksikön hevosten pitkäaikainen hoitaja. Aiemmin Leinonen on työskennellyt Uudessakaarlepyyssä Nina Hansenin tallilla ja Ruotsissa Global Farmilla.

 

Leinosen muonavahvuuteen ovat hiljattain muuttaneet Joyful Boko ja BWT Get Ready. Ensin mainittu on 5-vuotias ruuna, joka on kilpaillut urallaan 13 kertaa. Voittoja Joyful Boko on ravannut neljä ja himmeämpiä totosijoja kolme kappaletta. Broadway Hallin pojan voittosumma on noin 14 000 euroa. Aiemmin ruuna valmentautui Katja Melkon väreissä.

 

”Joyful Boko tuli meille perjantaina. Se on iloisen oloinen. Oli ihanaa nähdä ruuna tarhassa oikein villinä ja elämänhaluisena. Joyful Bokolla on leikattu kurkku, ja sen ehdoilla tässä edetään”, Mari Leinonen miettii.

 

”Kun olin Katjalla ja Jannella töissä, opetin Joyful Bokon ajolle. Olen hoitanutkin ruunaa sen kilpauran aikana, vaikka se ei varsinaisesti minun passini ollutkaan.”

 

Joyful Bokon tuorein kilpailu on viime kesäkuulta ja viimeisin voitto maaliskuulta Färjestadista.

 

BWT Get Ready on kolmevuotias Like a Prayerin varsa. Ori on menestyksekkääseen sisarusparveen (BWT Burnin Alive, BWT Hellion, BWT Hard as a Rock) kuuluvan BWT Are You Readyn esikoinen.

 

”Kyseessä on äärettömän kiltti hevonen, vaikka se likeaprayerläinen ori onkin. BWT Get Ready käytettiin klinikalla, ja sitä vähän hoidettiin. Huomenna ori hierotaan. Tutustutaan siihen kaikessa rauhassa. Kummankin tulokkaan kanssa otetaan maltillisesti, eikä kiirehditä radoille”, Leinonen kertoo.

 

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mari Leinonen aloittaa Lumijoella ammattivalmentajana

Kempin kasvatti Venerate valittiin USA:n vuoden kaksivuotiaaksi

MT Ravit vierailee Innasilla Nastolassa, missä hevosia ja poneja harrastetaan kolmen sukupolven voimin

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video