Uutiset

Zacon Giokin kiinnostunut tulemaan Mikkeliin

Yonkers Internationalin eli ravureiden epävirallisen MM:n jo nelivuotiaana voittanut ja Face Time Bourbonin kanssa keskinäisiä kohtaamisia 2-0 johtava italialaisori Zacon Gio on myös pyrkimässä mukaan St Michel -ajoon.
Talvikki Niinikedon albumi
Zacon Gio Yonkersissa 2019 yhdessä hoitajansa Talvikki Niinikedon kanssa voittamansa epävirallisen MM:n yhteydessä. Kaksikko on saapumassa Suomeen tässä kuussa, vaikka tiistain startti Roomassa oli lievä pettymys.

Heinäkuun 17. ja 18. päivän St Michel -viikonlopusta on tulossa huikea urheilujuhla, jos kaikki suunnitelmat toteutuvat. Kiinnostuksensa sunnuntain päälähtöön on jo ilmaissut Ranskan ykkösravuri kaksinkertainen Prix d'Amerique -voittaja Face Time Bourbon. Lauantain kylmäverilähtöön on tulossa Norjan superori Odd Herakles, joka voitti eilen Oslo GP -raveissa ja kaiken on raportoitu olevan kunnossa Suomen vallotusta ajatellen. Ori asustaa Ruotsin Hudiksvallissa, mistä sen suunnitelmana on tulla valloittamaan sekä Härmän Nordic King että Suurmestaruus Mikkelissä.

Nyt sunnuntain ST Micheliin taisteluun 80000 euron ykköspalkinnosta, kunniasta ja ennätyksistä on ilmoittautumassa myös toinen maailman ykkösravurin tittelistä kilpaileva nimi: Zacon Gio. Kuusivuotias Holger Ehlertin valmentama ori aloitti kesäkautensa sunnuntaina Padovassa mahtavasti. Se kiri kolmatta rataa päätöskierroksen ilman vetoapua ja jyräsi ykköseksi takarivin paikaltaan viiden kuukauden tauolta. Tulos oli 800 metrin radalle kova 11,9. Padova ei muutenkaan ole kuuluisa nopeudestaan.

Zacon Gio on tosiaan voittanut Yonker Internationalin puolen miljoonan dollarin kisan 2019, Face Time Bourbonin sekä nelivuotiaana Modenassa että viime syksyn Lotteria-ajossa Napolissa. Koko ura sisältää 40 starttia ja 26 voittoa sekä 762067 euron ansiot. Ennätys on 09,3. Oritta hoitaa suomalainen Talvikki Niiniketo.

"Olisipa mahtavaa, jos saataisiin Mikkeliin uusintaottelu Face Time Bourbon-Zacon Gio", hehkuttaa Zacon Gion saksalaislähtöisen valmentajan Holger Ehlertin suomalainen vaimo Anne Ehlert.

"Olemme niin tyytyväisiä oriin avaukseen siitoskauden jälkeen. Esitys oli tosi vahva, hevonen on ihan oma itsensä tänään ja tästä on mahtava jatkaa. Seuraava startti on 29. kesäkuuta Rooman Gran Premio Gaetano Turilli. Jos se menee hyvin, ajatuksemme on yrittää mukaan St Micheliin. Olisi tosi mahtavaa nähdä, mitä Zacon menee Mikkelissä, missä Varenna aikanaa paransi ennätystään. Ratakin on kuulemma uusittu ja tosi hyvä. Ja se revanssi Face Time Bourbonin kanssa vasta jotain olisikin."

Tuletteko ilman muuta, jos hevonen on hyvä seuraavan starttinsakin?

"Matkustaminen maitse kesällä on raskasta, joten ajatus on kyllä, että tulisimme samalla lentokuljetuksella kuin Face Time Bourbon. Toivotaan, että se lentokuljetus tosiaan järjestetään. Siitä tämä nyt myös riippuu, mutta kova halu meillä on tulla näyttämään millainen hevonen tallista löytyy." 

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Face Time Bourbon jatkoi Belgiassa siitä mihin Mikkelissä jäi

Next Direction voitti ”sen toisen lähdön” - tie Suomen mestaruuteen käy Pohjois-Pohjanmaan kautta

Hevosurheilussa on huipulle erityisen pitkä matka – ihminen ei riitä, tarvitaan myös hevonen

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video