Uutiset

Uudenmaan koronarajoituksia lievennetään – Vermon kilpailupäällikkö: "Saamme käytännössä ottaa raveihin niin paljon yleisöä kuin halukkaita on tulossa"

Päätös muutti Vermon lauantaisten Derby-ravien luonteen täysin.
Carolina Husu
Vermon lauantaisiin Derby-raveihin pääsee kuin pääseekin yleisöä lähes rajoittamaton määrä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kertoo tänään julkaistussa tiedotteessaan koko Uudenmaan kokoontumisrajoitusten lievenevän lauantaista 4.9. lähtien. Päätös on voimassa syyskuun loppuun asti.

Tiedotteen mukaan kahden metrin turvavälivelvoitteesta ja pääkaupunkiseudun lohkovaatimuksesta luovutaan. Sisätilaisuuksiin voi ottaa väkeä enintään 50 prosenttia kapasiteetista, jos terveysturvallisuus voidaan varmistaa tilojen riittävällä väljyydellä ja muilla keinoilla.

Päätös muuttaa huomattavasti lauantaina Vermossa järjestettävän Derby-päivän järjestelyitä.

"Saamme käytännössä ottaa raveihin niin paljon yleisöä kuin halukkaita on tulossa. Ravintolakatsomo on jo loppuunmyyty. Mutta Voltti Pubiin ja totohalliin voimme ottaa aika runsaasti yleisöä. Ulkoalueethan ovat meillä väljät, joten siellä voi suurempikin joukko levittäytyä välttäen fyysisen kontaktin. Tämän lisäksi käytössä on erillinen autokatsomo”, kertoo Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi.

Vermo reagoi nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen. Aiemmasta tiedosta poiketen totopäätteet ovat avoinna lauantaina. Lisääntynyt ravintolakapasiteetti sekä totomyynnin avaaminen aiheutti säpinää Vermon toimistossa.

"Aika hektinen vuorokausi on takana. Kuultuamme uutisen eilen mahdollisista lievennyksistä aloimme kaiken varalta kysyä totomyyjiä ja lisää ravintolahenkilökuntaa. Hyvin saimme ihmisiä lyhyellä varoitusajalla töihin”, kiittelee Lähdeniemi.

Tallialue on edelleen suljettu muilta kuin kilpailijoilta. Starttaavien hevosten omistajat voivat kuitenkin Oma Talli-toiminnon kautta tulostaa tallikortin, jolloin he pääsevät käymään derbypäivänä tallialueella.

"Lauantaiksi on luvattu hyvää säätä. Toivottavasti tämä myönteinen päätös saa monen raviharrastajan tekemään lähtöpäätöksen Vermoon huomenna. Lipun myynti on auki jo nyt. Mutta lippuja saa vielä portiltakin”, päättää Miika Lähdeniemi.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

”Paras valjakko voitti lauantaina, tarjotaan uusi haaste Lappeenrannassa” – An-Dorra jatkaa Suomen kamaralla kilpailemista

Korpi ja kiltit tammat eivät Derbyssä häviä - nyt vuorossa Magical Princess - plussana Korven videohaastattelu

Tapio Lehtoranta kertoo videolla tuoreeltaan Derbyn ykkösen Magical Princessin vaiheet

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video