Uutiset

Heikki Korhosen hevoset Jukka Hakkaraisen valmennukseen – taustalla pidempiaikainen pohdinta

”Heikki käy ajamassa hevosia niin paljon kuin haluaa. Me pyöritämme talliarjen ja otamme vastuun toiminnasta", Jukka Hakkarainen kuvaa.
Terhi Piispa-Helisten
Jukka Hakkarainen on vaimonsa Riina Korhosen kanssa ottanut nyt päävastuun Heikki Korhosen hevosten valmentamisesta.

Kuopiossa menestyksekkäästi hevosiaan valmentanut Heikki Korhonen siirsi kaikki kahdeksan omistamaansa hevosta vävynsä Jukka Hakkaraisen valmennukseen.

”Heikki on jo pitemmän aikaa puhunut halustaan irtaantua päivittäisestä toiminnasta hevostensa kanssa, viettää aikaa enemmän Lapissa ja tehdä vähän muitakin asioita. Niinpä päädyimme tällaiseen ratkaisuun”, kertoo Jukka Hakkarainen.

Toiminta jatkuu tutuissa tiloissa Hakkaraisen ja puolisonsa Riina Korhosen luona, mutta vastuu siitä on siis nyt Hakkaraisella.

”Ostimme Riinan kanssa kaikki varusteet Heikiltä. Laskutan ihan normaalin kuukausimaksun hevosista Heikiltä. Selkeä systeemi puolin sun toisin."

Hänen valmennuslistallaan on 11 hevosta, joista kahdeksan on Heikki Korhosen omistamia. Pääosa hevosista on varsoja. Peräti viisi on kaksivuotiaita, joista yksi on tähtitamma Venicen esikoinen Massimo Hoist Muscle Hillistä.

”Kaksivuotiailla ei ajeta tänä vuonna kilpaa. Parempi säästää varsoja kolme- ja neljävuotiskausille. Vanhemmista Callela Lincoln oli viimeksi hyvä Teivossa, ja sillä jatketaan starttaamista syksyn aikana."

Jukka palasi tovi sitten päätoimisesti hevosten pariin oltuaan sitä ennen kolmisen vuotta tilan ulkopuolisissa töissä. Tällä hetkellä Jukan ja Riina-puolison lisäksi palkattuna työntekijänä on Henna Soininen.

”Tekemistä riittää omiksi tarpeiksi. Hevosten ja ajopaikkojen laittamisen lisäksi on myös maanviljelystyöt."

Vaikka Heikki Korhonen jättäytyy tietyllä tapaa syrjään päivittäisestä toiminnasta. Ei menestyksekäs hevosenomistaja ole jättämässä raviurheilua, päinvastoin.

”Heikki käy ajamassa hevosia niin paljon kuin haluaa. Me pyöritämme talliarjen ja otamme vastuun toiminnasta. Täysin ymmärrettävää, että Heikki yli 70-vuotiaana haluaa tehdä muutakin kuin hevoshommia”, vävy toteaa.

Hakkaraisen äänestä paistaa läpi innostuneisuus uuden haasteen edessä. Hän on tyytyväinen tallin hevosmateriaaliin.

”Toivottavasti saamme kunnollisen talven. Niin säiden kuin hevosten terveystilan osaltakin. Silloin meillä on edessä mielenkiintoinen kesä.”

Vaikka valmennuspaikat ja rutiinit ovat tuttuja, hän suhtautuu nöyrästi tulevaan.

Korven Pekka sanoi minusta hyvin. Kun luulet oppineesi kaiken raviurheilusta, on parempi lopettaa. Emme ole ikinä tässä lajissa täysinoppineita."

Juttua on päivitetty 5.10. kello 16.58. Kuvatekstiä korjattu ja tarkennettu tallin omistussuhteita.

MT Hevoset
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Heikki Korhosella mielenkiintoinen kaksikko koelähdössä Kuopiossa – Venicen esikoisesta hyvä tunne

Venicen esikoinen koelähdössä Kuopiossa: "Emä on 10-aikainen ja isä 08-aikainen, luulisi geenien olevan Massimo Hoistilla kunnossa”

Ähkyn aiheuttamat komplikaatiot veivät lahjakkaan Starlight S.W.:n - ”Olo on tällä hetkellä tyhjä”

Gallup
MT Ravinetti Youtubessa
MT Ravinetti Youtubessa
Siirry kanavalle
Uusin TalkKari
Katso video