MT Hevoset: Voit lukea MT Hevoset -sisältöjä maksutta 8.2.2021 saakka.
Talous

Luksustuotteiden Zsar hiljeni Virolahdella – kun korona sulki itärajan, uusi kauppakeskus joutui kurimukseen

Kun korona sulki itärajan, uusi kauppakeskus joutui kurimukseen. MT vieraili siellä loppiaisaattona, joka on tavallisesti venäläisten ostosmatkailun vilkkaimpia päiviä.
Hanna Koikkalainen
Porontaljoilla pehmennetyt penkit kutsuvat istumaan, eikä niille tarvitse nyt jonottaa.

Vuoden 2018 lopulla avattu Zsarin kauppakeskus on Suomen ensimmäinen outlet, joka on tehty kylämuotoon. Outlet tarkoittaa kotimaisia ja kansainvälisiä tuotteita alennetuin hinnoin ja kylä taas kolmea katua, joilla kävellään, katsellaan näyteikkunoita ja poiketaan kivijalkaliikkeisiin sisälle.

Arkkitehtuuriin on haettu mallia Pietarista, mutta omistajina ei ole venäläisiä.

Loppiaisena luksusrakennus vaikutti surulliselta: kävijöitä oli harvassa, kadut tyhjinä ja liikkeissä välillä pelkkiä vain myyjiä. He kertoivat, että kauppa kuitenkin käy joka päivä, tai ainakin melkein.

Ostoskeskuksessa on nyt avoinna parikymmentä liikettä, monen näyteikkuna tyhjänä. Venäläismatkailijoiden merkityksestä kertoo, että vielä viime vuonna ylellinen Armani myi täällä enemmän kuin Adidas.

Hanna Koikkalainen
Senja Verzina hinnoittelee Bossin tuotteita alennukseen uusien tieltä. "Asiakkaita käy kaikkialta Suomesta. He ostavat farkkuja, paitoja ja neuleita, mutta pukuja vähemmän, kun ei ole juhliakaan."

Useimmat liikkeet myyvät muotia, mutta myös kodintavaraa ja -tekstiilejä.

Hanna Koikkalainen
Mikko Kinnunen huolehtii ranskalaisen Le Creuset -myymälän myynnistä ja siisteydestä. "Valurautainen pata on painava, mutta myös kestävä. Värejä on paljon, mutta alkuperäinen on oranssi."

Suomalainen ei perinteisesti metsästä kalliita maailmanmerkkejä, mutta merkkitietoisuus ja rahankäyttö ovat viime vuosina kasvaneet. Ulkomaisten matkailijoiden tax free -myynti on nyt romahtanut Zsarissa.

Hanna Koikkalainen
Viktoria Vargina myy käsilaukkuja saksalaisen Aigner-brändin omassa liikkeessä. "Asiakkaita käy joka päivä, osa katselee ja osa ostaa. Tänään kävi isä, joka osti tyttärelleen käsilaukun ja lompakon, ne maksoivat yhteensä parisataa euroa."

Venäläiset antavat joulun ja loppiaisen aikaan paljon lahjoja, myös vähemmän läheisille ihmisille. Kauniisti paketoitu suklaa on varma tuliainen.

Hanna Koikkalainen
Sveitsiläisen Lindtin suklaapuodin asiakkaina on ollut tänä vuonna vain suomalaisia. "Punainen maitosuklaa myy yleensä hyvin, tänä vuonna ovat kysyttyjä lahjoja, joita Lindor-kuulista suomalaisten suosikki on punainen maitosuklaa, kertoo myymäläpäällikkö Heli Rongas.

Zsaria kaavailtiin venäläisille, mutta nyt tilanne on muuttunut. Seudun mökkiläiset olivat kauppakeskukselle tärkeä kohderyhmä jo aiemmin, mutta nyt heistä on tullut pääkohderyhmä.

Hanna Koikkalainen
Mikkomarkus Ahtiainen poikkesi perheineen ostoksilla Zsarissa ennen kuin riensi vajaan 70 kilometrin päähän kotikaupunkiinsa Kotkaan teatteriharjoituksiin. "Olemme käyneet täällä lähemmäs kymmenen kertaa, eikä näin hiljaista ole ollut koskaan. Nyt ostin itselleni tuulitakin ulkoilua varten", hän viittaa vaunuissa pötköttävään nelikuiseen Matildaan.

Zsar ennakoi saavansa vuosittain jopa pari miljoonaa kävijää, mutta toteutunut määrä on jäänyt paljon pienemmäksi ja pääasiakkaiksi nousseet suomalaiset matkailijat ja mökkiläiset. Virolahden kunta on tullut Zsaria ja loppuvuodesta 2020 sen lähelle avattua Scandinavian shopping centeriä vastaan antamalla anteeksi vuoden 2020 maanvuokrat ja lykkäämällä vuoden 2021 vuokrien maksua vuoden loppuun.

Lue myös:

Venäläisten ostosmatkailu itärajalla joutui tiukkaan koronatestiin – Kaakkois-Suomen yritykset menettävät 300 miljoonaa euroa vuodessa

Hanna Koikkalainen
Zsarin sijainti on venäläisten ostosmatkailulle oiva: alle kilometri Vaalimaan rajalta. Pietarilaisten virtaa odotetaan lisäävän myös rajan taakse tehtävä moottoritie.

Lue lisää

Venäläisten ostosmatkailu itärajalla joutui tiukkaan koronatestiin – Kaakkois-Suomen yritykset menettävät 300 miljoonaa euroa vuodessa

Suomessa 293 uutta koronavirustartuntaa – STM kehottaa varovaisuuteen isänpäivänä: "Tilanne on räjähdysherkkä, vaarin kanssa voi nauttia vaikka glögit ulkona"

Suomi on etulyöntiasemassa Venäjän turismissa – "Turvallinen automatkailu perheen ja ystäväpiirin kesken on venäläisillä ensimmäisenä mielessä koronarajoitusten poistuttua"

Tutkimuskeskus: Kotimaanmatkailun kasvu saattaa kompensoida kansainvälisten matkailijoiden vähenemistä Suomessa – venäläisten matkoja vähentää heikko rupla