Mielenosoittajat HK Scanin pääkonttorilla – pääkonttorin ovet suljettiin, eikä mielenosoitukseen reagoitu
Paikalla olleen valokuvaajan mukaan pääkonttorin ovet ovat normaalisti auki.
Lakkoilijat vaativat, että HK Scanin on tunnustettava ammattiyhdistys neuvotteluosapuoleksi, kunnioitettava työntekijöiden järjestäytymisoikeutta ja maksettava työntekijöilleen elämiseen riittävää palkkaa. Kuva: Pasi LeinoLihayhtiö HK Scanin Viron Rakveren tehtaan lakossa olevat teurastajat osoittivat mieltään Turussa HK Scanin pääkonttorilla tänään keskiviikkona iltapäivällä yhden aikaan.
Lakkoilijat vaativat, että HK Scanin on tunnustettava ammattiyhdistys neuvotteluosapuoleksi, kunnioitettava työntekijöiden järjestäytymisoikeutta ja maksettava työntekijöilleen elämiseen riittävää palkkaa.
Mielenosoitukseen Turussa osallistui Rakveren tehtaan työntekijöiden lisäksi muun muassa Viron ammattiyhdistysliikkeen edustajia.
Maaseudun Tulevaisuudelle tapahtumaa kuvannut valokuvaaja Pasi Leino kertoo, että HK Scan suhtautui mielenosoittajiin melko ylimielisesti. Yhtiön työntekijä kävi nimittäin sulkemassa pääkonttorin ovet kymmenen minuuttia ennen.
Leinon mukaan pääkonttorin ovet pidetään yleensä auki. Leino on kuvannut runsaasti HK Scanin pääkonttorilla.
Yhtiön ylimielisyyttä alleviivaa jollain tasolla se, etteivät yhtiön edustajat reagoineet millään tavalla mielenosoittajien läsnäoloon.
Tunnelma oli mielenosoituksessa Leinon mukaan hilpeän rauhallinen, vaikka osa osallistujista olikin vihaisia.
HK Scan vakuuttaa keskiviikkona julkisuuteen lähettämässään tiedotteessa, että yhtiö noudattaa kaikissa toimintamaissaan kyseisen maan lakeja ja säädöksiä. Yhtiön mukaan Rakveren tehtaan lakon taustalla on vaatimus palkkojen korottamisesta 32 prosentilla. HK Scan toteaa tiedotteessaan, että tehtaan työntekijöiden palkkojen kehitys on linjassa muun vastaavan teollisuuden palkkakehityksen kanssa.
Yhtiö kehittää omien sanojensa mukaan suunnitelmallisesti henkilöstön hyvinvointia, johtamista ja avointa vuoropuhelua.
Maaseudun Tulevaisuuden tavoittava HK Scanin viestintäjohtaja Mikko Saariaho ei halunnut kommentoida mielenosoituksen tapahtumia tarkemmin.
HK Scanin Rakveren tuotantolaitoksen 26 teurastamotyöntekijää ovat olleet lakossa kohta kaksi viikkoa. Lakko alkoi tiistaina 6. helmikuuta.
Lue lisää:
HK Scanin Viron tehtaan lakkoilevat teurastajat osoittavat mieltään pääkonttorilla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
