Talous

HK Scanin hybridilainan koroksi arvioidaan 6–8 prosenttia

Talous 06.09.2018

Laina laajenee suomalaisille yksityissijoittajille.


Juha Sinisalo
HK Scanin Rauman tehdas ei lähtenyt käyntiin yhtiön toivomalla tavalla ja tappiota on tullut. Nyt yhtiö hakee tavallista luottoa korkeakorkoisempaa lainaa markkinoilta.

HK Scan hakee 50 miljoonan euron hybridilainaa ammattisijoittajien lisäksi suomalaisilta yksityissijoittajilta.

"Kiinnostus on yllättänyt myönteisesti", HK Scanin talousjohtaja Mikko Forsell kertoo.

Hybridilaina käsitellään tilinpäätöksessä omana pääomana. Se maksetaan takaisin lainan antajalle järjestyksessä viimeisenä, minkä vuoksi sen korko on tavanomaista pankkilainaa korkeampi.

Vastaavissa hybridilainoissa korko on viime aikoina asettunut kuuden–kahdeksan prosentin paikkeille.

Forsell korostaa, että lainaa ei oteta akuutin rahoituspulan vuoksi, vaan se on kuulunut yhtiön pitkän ajan suunnitelmiin.

"Yhtiön likviditeetti on hyvä", hän sanoo.

Hänen mukaansa laina on "tavanomainen suomalainen hybridilaina". Sijoittajat tulevat lähinnä Suomesta ja muista Pohjoismaista. Lainan järjestäjä on Nordea.

HK Scan on tehnyt tappiota lähinnä Rauman tehtaan uuden siipikarjatehtaan ylösajon vaikeuksien vuoksi. "Vanha Euran tehdas on suljettu, ja toimet tilanteen parantamiseksi ovat käynnissä", Forsell toteaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit