LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Talous

Postin työntekijöiden lakkoaikeet kauhistuttavat verkkokauppaa – lakko vaarantaisi joulumyynnin

"Postin lakko olisi katastrofi", sanoo kosmetiikan verkkokaupan Dermoshopin toimitusjohtaja Suvi Markko.
Johannes Tervo
Suvi Markko on Dermoshop Oy:n toimitusjohtaja. Yritys on Suomen suurin kosmetiikan verkkokauppa. Sen pääkonttori sijaitsee Korsnäsissä aivan Pohjanlahden rannassa.

"Lakkoa ei kerta kaikkiaan saa tulla", Suvi Markko sanoo. "Posti on meille erittäin merkittävä kumppani, sillä on iso rooli kuljetuksissamme."

Joulumyynti on kaupalle tärkeä, niin se on myös Dermoshopille.

"Joulusesongin 50 päivän aikana ansaitsemme lähes kolmanneksen koko vuoden myynnistämme."

Dermoshopin joulusesonki alkaa lokakuun 30. päivänä.

Verkkokauppa tarvitsee notkean logistiikan. Sujuvat ja luotettavat kuljetukset ovat bisneksen elinehto.

Markko muistuttaa, että verkkokaupan takana on paljon työntekijöitä niin tuotannossa, myynnissä kuin muissakin toiminnoissa.

"Tässä on kyse monista työpaikoista, jotka lakko vaarantaisi."

Verkkokauppa harkitsee keskeytykset omassa toiminnassaan todella tarkasti.

"Laskemme sekuntien tarkkuudella, mihin aikaan joku tarpeellinen korjaus tehdään. Puntaroimme, milloin päivitys voidaan tehdä, jotta se haittaisi liiketoimintaa mahdollisimman vähän", Markko kertoo.

Siksi uhkailut viikkojen Posti-lakolla ovat verkkokaupan toimitusjohtajalle käsittämättömiä.

Lue lisää:

"Yrityksen kotikunnan koko ei merkitse verkkokaupassa mitään, ideat ja inspiraatiot ratkaisevat" – kosmetiikkatalo Dermoshopin työntekijät ideoivat merellisessä Korsnäsissä

Johannes Tervo
Joulu on jo Dermoshopin varastossa. Pian tuotteet siirtyvät lähetyksinä asiakkaille.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Postin työkiistaan ei ratkaisua – tukilakot laajenevat maanantaina

Postilakon osapuolet jatkavat neuvotteluja iltamyöhään – MT:n paperilehti ei ilmesty maanantaina, näköislehti kaikkien luettavissa

Postilakon osapuolet tapaavat valtakunnansovittelijan luona – näin lakot ja tukitoimet uhkaavat laajeta lähiviikkoina