AL: Koirien käyttö susijahdissa pitäisi kieltää
Luken tutkimusmestari ja susipannoittaja Seppo Ronkainen korostaa vertailun merkitystä suden kaadon kohdistamisessa.Susien kannanhoidollinen metsästys alkoi lauantaina. Täyttääkseen lupaehdot metsästyksen on kohdistuttava lauman nuoriin yksilöihin ja alfa-naaraiden ja -urosten kaatoja on vältettävä.
Aamulehden haastattelema Luken tutkimusmestari ja susipannoittaja Seppo Ronkainen korostaa, että metsästyksen kohdistuksen onnistuminen vaatii tiiviin susilauman, josta pystyy valitsemaan yksilön. Erityisen vaikeaa on olla kaatamatta nuorta urosta pienempää alfanaarasta, jonka tappaminen voi hajottaa koko lauman.
Aamulehden mukaan maanantaina kaatui kaksi alfayksilöä, koiras ja naaras. Ronkaisen mielestä siihen on syynä koirien käyttö.
"Kun haukkuvat koirat ja metsästäjät lähenevät, lauman sudet sinkoilevat mihin sattuu. Ne liikkuvat niin nopeasti, että metsästäjät joutuvat ampumaan ensimmäistä vastaan tulevaa", Ronkainen kertoo.
"Koirien käyttö susijahdissa pitäisi kieltää. Koiria myös kuolee jahdissa vuosittain."
Ronkaisen mukaan lippusiima on ainoa oikea ja tehokas keino sudenmetsästykseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

