Viiden vuorokauden sää Sää eilen Sää pysyy laajalti poutaisena
Viiden lähivuorokauden aikana korkeapaineen alue siirtyy vähitellen Suomen eteläpuolelle. Suuressa osassa maata sää pysyy kuitenkin alkuviikolla poutaisena ja laajalti aurinkoisena. Lapin yli liikkuu hajanaisia sateita, mutta ajoittain myös aurinko paistaa. Torstaina sadekuuroja tulee paikoin myös maan etelä- ja keskiosassa.
Päivälämpötila on enimmäkseen 18–23 asteen välillä, Pohjois-Lapissa ajoittain vajaat 15 astetta. Yölämpötila on aluksi yleisesti 5–10 asteen välillä ja paikoin voi olla hallaa. Viikon aikana yöt lämpenevät hieman.
Ennustettu sademäärä on 0–5 milliä, Lapissa ja torstaina paikoin myös maan keskivaiheilla 2–10 milliä.
Seuraavan viiden vuorokauden aikana sää on aluksi laajalti poutaa. Jakson lopulla sää voi muuttua epävakaisemmaksi. Lämpötilat ovat lähellä pitkäaikaisia keskiarvoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
