vierasyliö Tarvitseeko hallitus tuuppaustiimiä?

Britannian pääministeri David Cameron perusti vuonna 2010 tuuppaustiimin (nudge unit) keksimään keinoja, joilla kansalaiset saataisiin käyttäytymään omien etujensa mukaisesti ja samalla koko taloutta hyödyttäen.

Tiimi muodostuu käyttäytymistieteisiin perehtyneistä taloustieteilijöistä, politiikan tutkijoista ja markkinoinnin spesialisteista.

Tiimin tehtävänä on soveltaa psykologiaa ja muita käyttäytymistieteitä julkisen sektorin menettelytapojen uudistamisessa, hallituksen toimenpiteiden suunnittelussa sekä kansalaisten kannustamisessa esimerkiksi maksamaan veronsa ajallaan tai vaikkapa korjaamaan talonsa lämpöeristystä. Parhaimmillaan säästetään julkisia menoja ja saadaan kasvua verokertymään.

Toimisiko tuuppaustiimi Suomessakin? Toisiko uudenlainen ajattelutapa tehoa esimerkiksi julkisten varojen käyttöön sosiaali- ja terveyspalveluissa? Auttaisiko se keventämään kestävyysvajetta? Tuottaisiko tuuppaustiimi parempia ja konkreettisempia tuloksia kuin satunnaiset poliitikkojen ja asiantuntijoiden seminaarit ja aivoriihet?

Ainakin Brittien tuuppaustiimi toimii kannattavasti. Sen vuosibudjetti liikkuu 1,1 miljoonan euron tietämissä ja julkisia menoja on laskelmien mukaan säästetty tiimin kolmen vuoden toiminta-aikana jopa 480 miljoonaa euroa. Asiaan siis kannattaa perehtyä.

Brittien tuuppaustiimi tekee yhteistyötä eri ministeriöiden, paikallisviranomaisten, hyväntekeväisyysjärjestöjen, kansalaisjärjestöjen ja yritysten kanssa.

Toimintamalli on ongelmakeskeinen: kun organisaatio pohtii jonkin toimenpiteen toteuttamista, ottaa se yhteyden tuuppaustiimiin. Tiimi tuo yhteistyöhön tutkimustiedon toimenpiteen käyttäytymisvaikutuksista sekä tekee koelaskelmia ja kokeiluja suunniteltujen toimenpiteiden vaikutusten arvioimiseksi.

Uutta ajattelutapaa kuvaa brittien kokeilu, jossa kansalaisten itse tilittämien verojen maksaminen ajallaan koheni merkittävästi, kun ihmisiä muistutettiin, että 90 prosenttia kansalaisista tekee niin. Vaikutus perustuu siihen, että ihmiset käyttäytyvät odotusten mukaisesti, jos he tietävät, että myös muut tekevät niin.

Toinen esimerkki liittyy asuntojen energiatehokkuuteen.

Brittien talojen eristeet ovat olemattomia ja jo pitkään omakotiasujia on houkuteltu ullakkojensa lisäeristämiseen ilman tulosta. Kunnes löytyi ratkaisu: rakennusfirmat lisäsivät palveluunsa ullakon tyhjentämisen, tarpeettomien tavaroiden kierrättämisen ja tarpeellisten tavaroiden palauttamisen ullakolle eristystöiden jälkeen. Eristystoimien määrä viisinkertaistui.

Moni brittien tuuppaustiimin kohteista liittyy terveyskäyttäytymiseen.

Keskeinen ongelma on, että ruokailutottumusten, liikunnan ja nautintoaineiden käytön terveysvaikutukset koituvat usein vuosikymmenten päästä tämän päivän päätöksistä. Lienee myös selvää, että toivottuja tuloksia ei saada kovakouraisella sääntelyllä ja lainsäädännöllä – pakottaminen ja holhoaminen aiheuttavat pikemminkin vastareaktioita.

Terveyskäyttäytymiseen voidaan kuitenkin vaikuttaa tekemällä terveelliseen elämäntapaan liittyvät valinnat helpoiksi ja edullisiksi.

Käyttäytymistaloustiede on otettu hallituksen ja julkisen sektorin työkaluksi Britannian lisäksi myös Yhdysvalloissa ja Singaporessa.

Yhdysvalloissa käyttäytymistaloustieteilijöitä on värvätty presidentin neuvonantajakaartiin sekä esimerkiksi terveydenhoidon ja eläkejärjestelmän uudistusten suunnitteluun.

Singaporessa käyttäytymistaloustiedettä sovelletaan myös ympäristöpolitiikassa ja valtion virkamieskoulutukseen kuuluu käyttäytymistaloustieteen kursseja. Kanadan hallitus pohtii brittien esikuvan mukaisen tuuppaustiimin perustamista.

Käyttäytymistaloustieteen valjastamisella julkisen sektorin päätöksenteon ja toimintatapojen uudistamiseksi on kuitenkin kriitikkonsa.

Keskeisin kritiikin kohde on avoimuus. Perustuuko koko ajatus hyvää tarkoittavasta tuuppimisesta jonkinasteiseen holhoamiseen: tietääkö valtion ylläpitämä taho meitä kansalaisia paremmin, mitä valintoja meidän pitäisi tehdä ja kuinka meidän tulisi toimia?

Vastakritiikki toteaa, että tuuppaustiimi nimenomaan tähtää avoimuuteen suosimalla selvää kielenkäyttöä ja julkisuudessa käytävää keskustelua toimintatavan muutoksesta.

Toinen kritiikin kohde on kulttuurierot. Se, mikä toimii Britanniassa, ei välttämättä toimi Ranskassa, Saksassa tai Suomessa.

Ranskalainen ei välttämättä muutu kuuliaisemmaksi veronmaksajaksi kuullessaan, että melkein kaikki muut maksavat veronsa ajallaan. Suomalainen puolestaan ei ehkä päästäisi rakennusfirmaa tonkimaan ullakkojensa aarteita.

Kulttuurierot eivät tietenkään ole este tuuppimisajattelun soveltamiselle. Pikemminkin se osoittaa, että yhden maan mallit eivät sellaisenaan sovellu muihin maihin.

Käyttäytymistaloustieteen ja tuuppausajattelun mahdollisuuksista kannattaisi ainakin ottaa selvää.

Esimerkiksi hallituksen menoleikkausten ja veronkorotusten käyttäytymisvaikutusten arviointi perustuu malleihin, joissa merkittävä osa kansalaisten ja yritysten todelliseen käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä on jätetty pois.

Lähellä kansalaisia ja yrityksiä toimivilla kunnilla ja aluetason organisaatioilla on paljon tietoa käyttäytymisvaikutuksista ja jo pelkästään tätä tietoa jäsentävä pohdinta ja keskustelu saattaisi auttaa toimintojen tehostamiseen.

Maailmalla on myös paljon käyttäytymistaloustiedettä hyödyntävää liiketoimintaa. Muut maat ovat pelinavaajia ja Suomenkin kannattaisi lähteä ainakin kentän reunalle oppimaan.

TIMO TAMMI

Kirjoittaja on käyttäytymistaloustieteeseen perehtynyt yhteiskuntatieteiden tohtori ja yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksella.

Avaa artikkelin PDF