Yrittäjäksi jo teininä
KUKA?
Matti Heikkilä on MTK:n
valtuuskunnan toinen
varapuheenjohtaja ja Metsänhoitoyhdistys Siikalakeuden
puheenjohtaja.
Siikajoella sijaitsevan
Huumolan tilan kolmas isäntä.
Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2002.
Peltoa viljelyksessä
on runsas 160 hehtaaria,
metsää noin 200 hehtaaria.
Viljanviljelyn lisäksi
kasvattaa hernettä, jota
pakkaa myös riistarehuksi.
Harventaa itse
omalla koneketjullaan noin
kymmenen hehtaaria
vuodessa. Lisäksi hän tekee
raivaustöitä keväisin
ja syksyisin.
Perusti ensimmäisen
yrityksensä it-alalle
jo 18-vuotiaana.
Johti myös Oulun seudulla
puisto- ja auraustöitä urakoivaa yritystä, joka työllistää edelleen toistakymmentä henkeä.
Myi osuutensa viime vuonna.
Perheeseen kuuluvat
sairaanhoitajavaimo sekä
4- ja 8-vuotiaat lapset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
