Suomen viljasatoon lähes laarissa
Ennusteet ovat luvanneet maailman viljasadosta ennätyksellistä. Myönteisten ennusteiden seurauksena viljojen hinnat ovat pörsseissä laskeneet. Markkinat ovat kuitenkin levottomat, koska koko satoa ei vielä ole maailmalla korjattu.
Ero viime vuoteen on joka tapauksessa huima. Esimerkiksi Chicagon pörssissä maissin hintanoteeraus on lähes puolittunut ja vehnätonnin hinta on noin 80 euroa viime vuotista alempi.
Suomalaisten viljelijöiden tunnelmat ovat kuluvana syksynä täysi erilaiset kuin vuosi sitten. Nyt puinnit on voitu tehdä hyvässä säässä. Lämpimän loppukesä ja alkusyksyn ansioista viljat ovat ehtineet myös tuleentua.
Puinnit ovat poikkeuksellisenkin pitkällä koko maassa. Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) mukaan kuluvan viikon alussa ohrista oli puitu 70–90 prosenttia, kauroista 60–70 prosenttia ja kevätvehnän puinnitkin ovat yli puolenvälin. Hyvien puintikelien jatkuessa puinnit ovat viikon aikana edenneet edelleen nopeasti.
Viime vuonna tähän aikaan puinnit olivat vasta aluillaan ja ne jatkuivat sateiden välissä pitkälle marraskuulle. Osa sadosta jäi kokonaan korjaamatta ja öljykasveja puitiin vielä keväälläkin. Vaikeiden korjuuolojen takia korjuu- ja kuivauskustannukset nousivat korkeiksi. Polttoöljyä kului noin sata miljoonaa litraa normaalivuotta enemmän.
Hyvien korjuukelien lisäksi myös satotaso näyttää nousevan vähintäänkin normaaliksi. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) viikko sitten julkaiseman arvion mukaan viljasato nousee 3,9 miljardiin kiloon. Viime vuonna sato oli noin 300 miljoonaa kiloa pienempi.
Vehnän ja rukiin hehtaarisatojen ennakoidaan olevan viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden keskisatojen tasolla. Ohra- ja kaurasatojen ennakoidaan nousevan kymmenen vuoden keskisatoa korkeammaksi. Myös erikoiskasvien sato-odotukset ovat hyvät.
Viime syksyn vaikeat olot heijastuvat selkeästi ruissadon määrään. Hyvästä hehtaarisadosta huolimatta rukiin kokonaissato jää puoleen viime vuoteen verrattuna. Ruisala on tänä vuonna EU-jäsenyysajan pienin ja rukiin omavaraisuus putoaa kolmannekseen.
Viljelijöiden iloa hyvästä sadosta himmentää huomattavasti viljojen hintojen lasku. Suomessa viljojen hinnat ovat ruista lukuun ottamatta lähes Euroopan alhaisimmat. Sen sijaan kustannusten nousulle ei näy loppua. Toisaalta rehuviljan hintojen alentuminen helpottaa rehuviljaa ostavien kotieläintilojen tilannetta.
Kansainvälinen viljaneuvosto korotti viikko sitten hieman maailman satoennustetta. Samalla neuvosto korotti kuitenkin myös kulutusennustettaan. Neuvoston arvion mukaan ennätyksellisestä viljasadosta riittää varastojen täydentämiseen vain maissia. Vehnän varastotilanne heikkenee entisestään.
Huolimatta siitä, että tänä vuonna näyttää tulevan hyvä sato ja viljojen hinnat ovat pudonneet, ennakoi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO ruuan hinnan nousun jatkuvan kysynnän kasvun seurauksena. Ruuan suhteen eletään jatkossakin kädestä suuhun.
Hyvä viljasato on viljelijöiden lisäksi merkittävä myös koko kansantalouden kannalta, vaikka bkt-lukujen valossa maatalouden osuus ei olekaan kovin suuri. Ruuan ja sen riittävyyden merkitystä ei voi yliarvioida. Ruoka on aina arvokasta, vaikka sen hinta ei ainakaan tuottajan näkökulmasta ole suuri.
Vaikka sadon korjaaminen on kovaa työtä, pitää siitä muistaa myös nauttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
