Copa ja Ciolos¸ eri mieltä viherryttämisen vaikutuksista
EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolos pitää kiinni ekologista alaa vaativasta ehdotuksestaan.
BRYSSEL (MT)
EU:n tuottajajärjestö Copa ja komissio ovat eri mieltä EU:n maatalouspolitiikan viherryttämisen vaikutuksista.
”Ehdotettu ekologisen alan vaatimus vähentää tuottavaa pinta-alaa. Se merkitsee vähemmän ruokaa ja rehua. Sillä olisi vakavia seurauksia jo nyt vaikeuksissa oleville EU:n maito- ja lihasektoreille”, Copan pääsihteeri Pekka Pesonen sanoo. Copa haluaa valkuaiskasvien viljelyn sallimista ekologisella alalla.
Kolmen kasvin viljelyvaatimuksen Pesonen pelkää lisäävän kustannuksia, vähentävän tuotantoa ja alentavan viljelijöiden muutenkin pieniä tuloja. Copa korostaa, että EU:n maatalouden kannattavuus on elintärkeää.
Maatalouskomissaari Dacian Ciolos¸ ei pidä ekologista alaa uhkana. Hän sanoo, ettei esitetty 7 prosentin vaatimus vähennä saman verran viljelyalaa, sillä EU-mittakaavassa ekologista alaa on jo nyt 3,5 prosenttia.
Sekä ekologinen ala että kolmen kasvin vaatimus lisäävät monimuotoisuutta. Se voi Ciolos¸in mukaan parantaa satoja viljelykierron ja pölyttäjien määrän lisääntymisen ansiosta.
Suoran tuen jatkamisen tarpeesta komissaari ja Copa ovat yhtä mieltä.
Copa haluaa viherryttämisen keinoista ruokalistan, josta viljelijä voi valita.
Maailman luonnonsäätiön WWF:n edustaja Tony Long puolestaan haluaa mieluummin tiukentaa kuin löysentää komission esityksiä. Copan toivoma ruokalista johtaisi hänen mielestään myös byrokratian lisääntymiseen, mikä olisi vastoin Copan toiveita.
Longin mielestä maailman ruokkiminen ei ole oikea peruste pyrkiä lisäämään tuotantoa EU:ssa. Hänen mielestään ensin olisi puututtava siihen, että 30 prosenttia ruuasta menee hukkaan.
Longin mukaan WWF on maamiehen ystävä: ”Ympäristö hyötyy hoidetusta pellosta.”
Long suuntaisi EU:n tuotantoa kalliisiin tuotteisiin. Pesosenkin mielestä niin pitää tehdä mutta ei pelkästään.
”Kolmasosa kuluttajista valitsee halvan ruuan. Ei ole hyvä, ellei heillekin ole tarjolla eurooppalaisia tuotteita. Meidän ei tarvitse olla halvan ruuan markkinajohtaja, mutta ellemme ole siinä ollenkaan mukana, olemme hukassa.”
Ciolos¸, Pesonen ja Long puhuivat maanantaina EU-komission järjestämässä seminaarissa. Pesonen ja Long osallistuivat paneelikeskusteluun, Ciolos¸ puhui sen jälkeen erikseen.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
