Tytär vammaisen kehonsa vankina

Yllättäviä käänteitä kehittelevällä kirjailijalla ei voisi olla kuvaavampaa nimeä: Jaakko Yli-Juonikas. Mutta nimi on oikea, sillä tuota nimeä hän käyttää kääntäjänäkin.

Romaani Vanhan merimiehen tarina on ensimmäinen teos, jonka olen lukenut tältä vuonna 1976 syntyneeltä, nyt jo viisi kiiteltyä kaunokirjallista teosta julkaisseelta mieheltä. Romaani on kiinnostava.

Yli puolenvälin lukija uskoo olevansa vankalla maaperällä, luottaa tekstiin niin kuin se eteen tulee. Kertojina vuorottelevat kolmihenkisen perheen jäsenet, isä, äiti ja 16-vuotias vaikeasti vammainen tytär.

Vammaisen nuoren hoitaminen on kuvattu niin vakuuttavasti, että siihen eläytyy.

Puhumaan kykenemätön, kehoaan hallitsematon tytär voi ilmaista itseään vain fasilitoinnin avulla. Äiti tai isä tukee olkavarresta, kun tytön sormet naputtelevat näppäimistöllä ajatuksia, vastauksia ja runoja. Runoille väläytetään julkaisemisen mahdollisuutta.

Perheen pettymys on kova, kun kustantaja hylkää kokoelman ulkokirjallisista syistä. Tytön ei uskota kirjoittaneen tekstejä itse. Sitten tehdään vaativa leikkaus, jossa yritetään saada tytön käsi toimimaan itsenäisesti neuroproteesin avulla. Operaatio osoittautuu hyödyttömäksi.

Masennuksen myötä perheeltä ja myös lukijalta vedetään matto alta. Mikä on perheen todellisuus? Mikä on itsesuggestiota? Kyseleekö tyttö itsemurhamahdollisuutta vai onko se alkoholista helpotusta hakevan isän ajatus? Onko äidin näkemyksille katetta?

Lopulta on epävarmaa sekin, kuka kertoo. Sisäistääkö psykoosiin suistunut toisen persoonan?

Entä vanha merimies, jonka mukaan kirja on nimetty. Vilahtaa semmoinenkin mukana muutamaan otteeseen, mutta vain ohuesti tapahtumia sivuten. Koskettavasti alkaneelle tarinalle olisi suonut toisen lopun, mutta kirjailijan karuselliin on suostuminen.

Jaakko Yli-Juonikas on nimi, joka on syytä painaa mieleen.

ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN

Jaakko Yli-Juonikas:

Vanhan merimiehen tarina.

188 sivua. Otava.

Avaa artikkelin PDF