Raisio luopuu makeisistaan tappiolla – kauppahinta 100 miljoonaa euroa
Makeisliiketoiminnan myynnistä Raisiolle syntyy noin 38 miljoonan euron luovutustappio.
Raisio keskittyy jatkossa muihin tuoteryhmiin. Nyt ilmoitetun yritysjärjestelyn velaton kauppahinta on 100 miljoonaa euroa. Kuva: Jaana KankaanpääElintarvikeyhtiö Raisio on sopinut makeisliiketoimintansa myynnistä Valeo Foods Limitedille. Yritysjärjestely toteutetaan osakekauppana ja sen velaton kauppahinta on 100 miljoonaa euroa.
”Makeisliiketoiminnan myynti on Raisiolle tärkeä strateginen askel kohti terveellisiin elintarvikkeisiin keskittyvää ja vastuullisesti toimivaa edelläkävijäyritystä. Kaupasta saatavat varat jo ennestään vahvan taseen kanssa mahdollistavat mittavat ja ydinliiketoimintaamme strategisesti sopivat yritysostot”, Raision toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi sanoo tiedotteessa.
Makeisliiketoiminta on ennen nyt ilmoitettua myyntiä kohdannut vastoinkäymisiä. Raisio kertoi tammi-maaliskuun osavuosikatsauksessaan Leicesterin makeistehtaan toimitusvaikeuksista. Raision entinen toimitusjohtaja Jarmo Puputti on aiemmin todennut, että "makeistehtaan ongelmat ovat ihan kotikutoisia, joten markkinoita niistä on ollut turha syyttää".
"Koneiden ja linjojen kunnossapitoa on laiminlyöty, investoinnit tekemättä ja työvoiman vaihtuvuus suuri", Puputti on sanonut.
Ongelmat Britanniassa eivät ole olleet Raisiolle mikään pieni asia. Makeisliiketoiminta on osa Raision suurinta Brändit-liiketoimintayksikköä. Toisaalta tuon liiketoimintayksikön liikevaihdosta Britannian osuus on ollut 40 prosenttia.
Raision myymään makeisliiketoimintaan kuuluvat kuusi tuotantolaitosta Isossa-Britanniassa ja Tšekissä sekä brändit, joista tunnetuimpia ovat Poppets, Fox’s, XXX, Just ja Pedro. Raision myymä makeisliiketoiminta on myös vähittäiskaupan ja teollisuusasiakkaiden merkittävä makeisvalmistaja.
Makeisliiketoiminnan myynnistä Raisiolle syntyy noin 38 miljoonan euron luovutustappio. Raisio arvioi omavaraisuusasteensa olevan kaupan toteutumisen jälkeen noin 75 prosenttia ja taseen loppusumman noin 370 miljoonaa euroa.
Tammi-syyskuussa 2017 Raision makeisliiketoiminnan liikevaihto oli 71,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 6,4 miljoonaa euroa. Makeisliiketoiminnan palveluksessa on noin 1000 työntekijää, jotka siirtyvät Valeo Foodsin palvelukseen.
Raision makeisliiketoiminnat Isossa-Britanniassa ja Tšekissä siirtyvät osaksi Valeo Foods Groupin liiketoimintaa viimeistään 29. päivä joulukuuta.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
