Säätyyppi vaihtuu vuodenvaihteen jälkeen kylmemmäksi − etelässäkin voi olla jopa 25 astetta pakkasta
Välipäivien sää on matalapainevoittoista ja lisää lunta on tiedossa etenkin maan eteläosiin. Uudenvuoden jälkeen pakkaslukemat saattavat etelässäkin hätyytellä kahtakymmentä.
Säätyyppi on loppuvuodesta edelleen hyvin epävakaa, joten matalapaineiden ja näin ollen myös sateiden reitteihin liittyy epävarmuuksia. Kuva: Ilmatieteen laitosTänään torstaina koko maassa on iltapäivään saakka pääosin poutainen pakkassää. Lounaasta on kuitenkin saapumassa matalapaine, joka alkaa satamaan lunta iltapäivän tunteina lounaassa. Lumisade sakenee kohti iltaa, minkä myötä ajokeli huononee etenkin Varsinais-Suomessa. Pakkaslukemat ovat keskiviikon tapaan varsin maltillisia. Lapissa on selkeämmillä alueilla paikoin hieman enemmän kuin 15 pakkasastetta.
Samasta matalapaineesta tulee lumisateita monin paikoin Etelä-Suomeen myös perjantaina. Jäätävää tihkua sataa myös paikoin Etelä-Suomen alueella. Etelärannikon tuntumassa lämpötila nousee tilapäisesti nollan tuntumaan, mikä todennäköisesti johtaa jalkakäytävien liukastuttamiseen. Lappiin leviää heikkoja pakkaslumisateita ja maan keskivaiheilla on pääosin poutaa, aurinkokin saattaa idässä näyttäytyä.
Säätyyppi on loppuvuodesta edelleen hyvin epävakaa, joten matalapaineiden ja näin ollen myös sateiden reitteihin liittyy epävarmuuksia. Lauantaina lumisateet todennäköisesti yhä jatkuvat etelässä ainakin paikoin. Lisäksi pakkanen alkaa kiristyä myös etelässä, missä tuuli entisestään lisää pakkasen purevuutta. Lapissa on lauantaina todennäköisesti jo ainakin paikoin parikymmentä astetta pakkasta korkeapaineen vahvistuessa maan pohjoisosien ylle.
Uudenvuodenaattoa vietetään koko maassa keskimääräistä kylmemmässä säässä. Pääosin on todennäköisesti poutaa, mutta epävarmuutta ennusteeseen aiheuttaa lounaasta lähestyvä voimakkaampi matalapaine, jonka mahdollisesti runsaatkin lumisateet ovat lähestymässä Ruotsista.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

