Maatalousyrittäjien tapa-turmat vähenevät nopeasti
Maatalouden työtapaturmat vähenivät viime vuonna. Mata-vakuutuksesta korvattiin yhteensä noin 4 300 työtapaturmaa, pari sataa edellisvuotista vähemmän. Vielä viisi vuotta sitten tapaturmia sattui kuutisen tuhatta vuodessa.
”Suunta on odotettu, sillä vakuutettujen määrä vähenee. Riskeihin osataan myös varautua paremmin. Työterveyshuollon tilakäyntien yhteydessä työoloja on kartoitettu niin, että tarvittavia puutteita on voitu parantaa”, tapaturmayksikön päällikkö Jaana Laine Melasta kertoo.
Palkansaajilla työtapaturmien määrä on sitä vastoin viime vuosina hienoisesti kasvanut.
Tapaturmavakuutuslaitosten liiton tietojen mukaan viime vuonna palkansaajille korvattiin yhteensä 132 000 työtapaturmaa, mikä on yli 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2010.
Sivu 5
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
