Turkistarhausta vastustaville tukea Kiinasta asti
Turkistarhauksen vastustajat osoittivat torstaina mieltään Helsingissä. Mielenosoitus huipentui eduskuntaryhmien edustajille luovutettuun kansainväliseen vetoomukseen, jossa vaaditaan turkistarhauksen lopettamista Suomessa. Vetoomuksen on allekirjoittanut yli 200 000 ihmistä, joista 180 000 on ulkomaalaisia.
”Yhä useammissa maissa suuntaus on kohti tiukempaa sääntelyä tai turkistarhauskieltoja, joten Suomen löysä linja sekä asema yhtenä maailman suurimmista tarhaajamaista herättää yhä enemmän huomiota”, Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara sanoo.
Turkiseläinten kasvattajien liiton toiminnanjohtaja Marja Tiura puolestaan tulkitsee ulkomaalaisten suuren osuuden siten, että suomalaiset kunnioittavat turkiselinkeinon edelliseltä eduskunnalta saamaa tukea.
”Meillä on päättäjien vankka tuki, jota tämä mielenilmaus ei horjuta.”
Mielenosoituksen järjestivät Oikeutta eläimille, Animalia, Animal Eco, Helsingin eläinsuojeluyhdistys, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto, Vasemmistonuoret, Vegaaniliitto, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto sekä Loomus ja Loomade Nimel Virosta.
Mielenosoittajien tavoitetta tukevat myös eläinoikeusjärjestöt Ruotsista, Hollannista ja Kiinasta sekä maailman suurin eläinoikeusjärjestö PETA, kansainvälinen turkisten vastaisten järjestöjen kattojärjestö Fur Free Alliance ja eurooppalaisten eläinsuojeluyhdistysten kattojärjestö Eurogroup for Animals.
Piia Matikainen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
