MTK sai tahtonsa läpi: Ruokamarkkinoiden erityislaki ja ruoka-asiamiehen virka valmisteluun
Ruokaketjun reilua toimintaa valvova asiamies aloittaa näillä näkymin 2019.
Leppä itse on puhunut reilun kaupan asiamiehen asettamisesta ennen ministeriaikaansa. Kuva: Markku VuorikariMaa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) asetti tänään työryhmän valmistelemaan ruokamarkkinoiden reiluuttamista.
Tavoitteena on, että ruokaketjun reilua ja tasapuolista toimintaa valvova ruoka-asiamies aloittaa työnsä vuoden 2019 alussa.
Työryhmä valmistelee sitä ennen ehdotuksen ruokamarkkinoiden erityislainsäädännöksi ja ruoka-asiamiehen tehtäviksi. Aikaa työryhmällä on tammikuun loppuun.
Sen jälkeen seuraa varsinaisten säännösten valmistelu lausuntakierroksineen. Hallituksen esitykset on tarkoitus valmistella eduskunnalle ensi vuoden syksyksi.
Työryhmää johtaa maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston päällikkö Minna-Mari Kaila. Työryhmään tulee maa- ja metsätalousministeriön, oikeusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön ja Kilpailuviraston edustajat.
Pysyvät asiantuntijat työryhmään tulee MTK:sta, ruotsinkieleisestä tuottajajärjestöstä SLC:stä sekä elintarviketeollisuuden, päivittäistavarakaupan ja matkailu- ja ravintola-alan yhdistyksistä.
Työryhmän asettaminen on koko hallituksen päätös, Leppä korostaa. Hän kiittää hallituskumppaneita kiinnostuksesta, hyvästä keskustelusta ja yhteisymmärryksestä.
Hallituksessa ovat mukana keskusta, kokoomus ja sininen tulevaisuus.
Työryhmän asettamisen taustalla on huoli ruokamarkkinoiden toiminnan tasapuolisuudesta.
"Useissa selvityksissä on todettu, ettei ruokaketjun toiminta ole sellaista kuin pitäisi", Leppä sanoo.
Selvityksissä on todettu kaupan aseman vahvuus muihin ruokaketjun toimijoihin nähden, etenkin viljelijöihin.
Tilanteeseen on kaivattu korjausta muun muassa ruokapoliittisessa selonteossa ja eduskunnan siitä antamassa yksimielisessä mietinnössä. Leppä itse on puhunut reilun kaupan asiamiehen asettamisesta ennen ministeriaikaansa. MTK esitti sellaista jo 2010.
Muokattu otsikkoa 26.9.2017 kello 14.28: Lisätty maininta MTK:sta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
