MTK:n valtuuskunnan johtosaamassa haastajia
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n valtuuskunta kokoontuu ensi keskiviikkona. Esityslistalla on puheenjohtajan ja kahden varapuheenjohtajan valinta, kuten aina vuoden ensimmäisessä kokouksessa.
Useimmiten valinnat ovat läpihuuto, mutta tällä hetkellä kentällä tunnustellaan useamman eri ehdokkaan mahdollisuuksia. Tavallisesta poikkeavaa on myös se, että ehdokkaista kuiskitaan vain luotetuissa porukoissa.
Huhupuheissa on mainittu valtuuskunnan puheenjohtajan Tommi Lunttilan mahdollisina haastajina ainakin Jukka Leikkonen MTK Etelä-Savosta ja MTK Pirkanmaan puheenjohtaja Heidi Tanhua.
Esillä ovat olleet myös metsävaltuuskunnan keskisuomalainen puheenjohtaja Mikko Tiirola tai metsäjohtokunnan toinen puheenjohtaja Annukka Kimmo Kaakkois-Suomesta.
Tiirola haluaa katkaista huhuilta siivet alkuunsa.
”Täysin höpöpuhetta. Ei ole pienintäkään ajatusta että olisin käytettävissä.”
Kimmo purskahtaa nauruun kun kuulee spekulaatioista.
”Ei ole käynyt pienessä mielessäkään. MTK:n metsäjohtokunta on minulle sopiva juttu.”
Leikkonen on MTK Etelä-Savon ehdokas valtuuskunnan toiseksi varapuheenjohtajaksi. Mäntyharjulainen maidontuottaja ei anna suoraa vastausta, olisiko käytettävissä myös puheenjohtajan paikalle.
”Itse en esitä itseäni millekään paikalle. En ota kantaa siihen, jos joku muu esittää.”
Tanhua on näillä näkymin mukana puheenjohtajakisassa.
”MTK Pirkanmaan johtokunta on esittänyt minua. Asiasta täytyy kuitenkin vielä keskustella”, Tanhua sanoo.
Oman lisänsä asetelmaan tuo se, että valtuuskunta kokoontuu uudessa kokoonpanossa.
MTK-liittojen 55 edustajan lisäksi mukana on ensi kertaa 20 edustajaa metsänhoitoyhdistyksistä.
Heillä on omia toiveita oman ehdokkaan saamisesta johtopaikoille, ja toisekseen muut johtopaikkojen tavoittelijat toivovat heiltä ääniä. Se voi johtaa monimutkaisiin vuorottaispalveluksiin.
Varmaa on, että toinen varapuheenjohtaja vaihtuu. Paikan nykyinen haltija Harri Peltola jäi Pohjois-Suomen edustajien vaalissa varaedustajaksi. Se oli seurausta kitkasta ja alueitten kilpailusta, jota Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liittojen yhdistymisessä on ollut. Kainuulainen Peltola johti yhdistynyttä MTK Pohjois-Suomea viime vuoteen asti.
Valtuuskunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa voi saada kilpailijan myös omasta liitostaan Pirkanmaalta, sen puheenjohtajan Heidi Tanhuan.
NIKLAS HOLMBERG
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
