Vihreät säästäisi ympäristölle haitallisista tuista
Vihreiden eduskuntaryhmä jalkautui puolueen puheenjohtajan Ville Niinistön johdolla Jyväskylän kävelykadulle tiistaina. Hanna-Kaisa Hämäläinen Kuva: Viestilehtien arkistoJYVÄSKYLÄ (MT)
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Niinistö lyttää Sipilän hallituksen ajamat koulutusleikkaukset.
”Koulutussäästöt ovat monin tavoin murheellisia, sillä koulutusleikkaukset ovat suoraan pois Suomen tulevaisuuden menestyksestä. Euromääräisesti merkittävimmät erimielisyydet meidän ja hallituksen välillä koskevat nimenomaan koulutusta”, Niinistö summaa.
Vihreiden varjohallitusohjelmassa sopeutuksia haettaisiin vaalikauden aikana korkeintaan kahden miljardin euron edestä.
Puolet sopeutuksista parsittaisiin kokoon kiristämällä välittömiä veroja ja karsimalla ympäristölle haitallisia tukia.
Vihreät esittävät samalla kolmea uutta haittaveroa, jotka ovat kaivos- ja maa-ainesvero sekä ajomatkakorvauksien verotus.
Toinen puoli sopeutuksista saataisiin leikkaamalla menoja ja korottamalla maksuja.
Työllisyyden ja talouskasvun odotetaan tuovan kahden vaalikauden aikana, vuoteen 2023 mennessä, 4 miljardia euroa.
Rakenneuudistuksilla, ensisijaisesti sote-uudistuksella, arvioidaan kertyvän säästöjä niin ikään 4 miljardin edestä.
Kesäkokoustaan Jyväskylässä tiistaina viettänyt vihreiden eduskuntaryhmä vaatii myös hyvinvointivaltion remontointia.
”Yleisraamit siitä, miten taloutta tasapainotetaan, ovat meillä ja hallituksella varsin erilaiset. Nyt on se hetki, kun Suomen historiassa pitää puolustaa hyvinvointivaltiota uudistamalla sitä”, Niinistö sanoo.
”Työllisyyspolitiikan kulmakivet ovat perustulo, energiavallankumous ja yrittäjyyden vahvistuminen”, Niinistö linjaa.
Vihreät muun muassa perustaisi energiarahaston vauhdittamaan uusiutuvaan energiaan ja hajautettuun tuotantoon nojaavaa energiaremonttia.
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluodon mielestä maatalouden tukia pitäisi kohdistaa voimallisesti luomuun. ”Vihreiden näkemys on, että on tuettava ratkaisuja, jotka edistävät tehokkaasti ympäristönsuojelua.”
Alanko-Kahiluoto ei näe ongelmaa siinä, että maataloustukien kohdentamista muutettaisiin näin voimallisesti.
”Emme ole aktiivisesti ajaneet sitä, että maataloustuotanto Suomessa loppuu. Luomutuotannon määrää tulee lisätä suuntaamalla maataloustukia ympäristö- ja eläinystävällisempään suuntaan.”
Jukka Koivula
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
