Koskinen miettii jo kotitilan viljelyä
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) ilmoitti viime torstaina jättävänsä politiikan tämän vaalikauden jälkeen.
Politiikan sijasta Koskinen aikoo ministeripestin jälkeen keskittyä muihin asioihin. Yhtenä vaihtoehtona on kotitilan viljely.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila muistuttaa, että ministerin loppukausi ei saa olla jäähdyttelyä.
Ministerillä on työaikaa jäljellä vuosi ja kaksi kuukautta, eikä ajatus saa harhailla tehtävän jälkeisessä ajassa.
”Ilmoituksella ei saa olla vaikutusta työhön. Loppukauden aikana Koskisen tehtävä on puolustaa maaseudun elinkeinoja hallituksen sisällä.”
Loppuaikana hallitus esimerkiksi tehnee päätöksiä talouskasvua tukevista toimista.
”Koskisen on huolehdittava, että maaseudun elinkeinot ovat talouspaketeissa mukana.”
Marttila pitää hallituksen näyttöjä maaseudulle toistaiseksi heikkoina.
”Eteenpäin vievää lainsäädäntöä ja määrärahoja on nähty vähän. Sen sijaan on paljon paineita hallituksen sisälläkin, jotka vaikeuttavat maa- ja metsätaloutta”, hän jatkaa.
Marttilan mukaan paine tulee usein ympäristöministeriöstä ja toisinaan myös valtiovarainministeriöstä.
Marttila ei yllättynyt siitä, että Koskinen jättää politiikan vaalikauden jälkeen. Yllätys sen sijaan oli, että ministeri julkisti suunnitelmansa näin aikaisessa vaiheessa.
”Nyt tiedetään se, että ministeri ei tule mittauttamaan onnistumistaan vaaleissa. Siksi hänen toimintaansa seurataan entistä tarkemmin.”
Koskisen suunnitelmat paljastuivat torstaina maa- ja metsätalousministeriön tiedotustilaisuudessa, kun häneltä kysyttiin onko hän lähdössä kevään eurovaaleihin ehdokkaaksi.
Koskinen totesi, että listat taitavat olla jo täynnä, eikä hänellä ole ehdokkuuteen kiinnostusta.
Hän jatkoi, ettei hän tunne vetoa vuoden kuluttua järjestettäviin eduskuntavaaleihinkaan.
Koskinen täyttää ensi vuonna 55 vuotta. Hän sanoo, että ministerin pestiä mahdollisesti seuraavasta työpaikasta ei ole vielä selviä suunnitelmia.
Koskinen aloitti Hauhon kunnanvaltuutettuna vuonna 1981. Tällä hetkellä hän vaikuttaa Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa. Kansanedustajana hän toimi vuosina 1996–2009.
Maa- ja metsätalousministerinä hän on toista kertaa. Maa- ja metsätalousministerin tehtävän hän otti vuonna 2011 vastaan työskenneltyään välissä reilut kaksi vuotta Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankissa Lontoossa.
AIMO VAINIO
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
