Suomalaiset palauttavat vuosittain apteekkeihin käyttämättömiä lääkkeitä 81 miljoonan euron edestä
Määrällisesti eniten apteekkeihin palautettiin parasetamolia sisältäviä särkylääkeitä.
Kolmen päivän tutkimusjakson aikana apteekkeihin palautettiin yli 5 000 lääkettä. Kuva: Pentti VänskäSuomalaisilta jää käyttämättä apteekista hankittuja lääkkeitä vuosittain 81 miljoonan euron arvosta.
Tieto selviää Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksen tuoreesta tutkimuksesta. Mella Louhisalmen tutkimuksessa selvitettiin apteekkeihin palautetun lääkejätteen arvoa, määrää ja syitä palauttamiselle.
Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 82 apteekkia toukokuussa 2022.
Kolmen päivän tutkimusjakson aikana apteekkeihin palautettiin yli 5 000 lääkettä, joista 66 prosenttia reseptilääkkeitä ja 49 prosenttia Kelan korvaamia. Lääkkeiden lisäksi palautettiin myös ravintolisiä, CE-merkittyjä lääkinnällisiä laitteita ja muita tuotteita.
Tyypillisimmin palautetut lääkeryhmät olivat hermostoon vaikuttavat lääkkeet (18 prosenttia), hengityselinsairauksien lääkkeet (16 prosenttia), ruuansulatuselinten sairauksien ja aineenvaihduntasairauksien lääkkeet (12 prosenttia) ja tuki- ja liikuntaelinsairauksien lääkkeet (10 prosenttia). Määrällisesti eniten palautettiin parasetamolia sisältäviä särkylääkeitä.
Yleisimmät syyt palauttaa lääkkeitä olivat lääkkeen lyhyt säilyvyysaika avattuna, sairauden tai oireiden parantuminen, lääkepakkauksen tarpeettoman suuri koko sekä lääkkeen vaihto toiseen lääkkeeseen.
Lääkkeitä palauttaneilta asiakkailta kysyttiin paperikyselyllä syitä sille, miksi lääkkeet olivat jääneet käyttämättä. Yleisimmät syyt palauttaa lääkkeitä olivat lääkkeen lyhyt säilyvyysaika avattuna, sairauden tai oireiden parantuminen, lääkepakkauksen tarpeettoman suuri koko sekä lääkkeen vaihto toiseen lääkkeeseen.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että suuri pakkauskoko aiheuttaa merkittävän osan kotitalouksilta syntyvästä lääkejätteestä.
Tutkimuksen mukaan suomalaisten käyttämättä jääneiden lääkkeiden taloudellinen arvo on vuosittain 81 miljoonaa euroa. Tästä Kela-korvausten arvo, eli yhteiskunnan osuus on 43 miljoonaa euroa.
Tutkimus kertoo, että lääkejäte aiheuttaa merkittäviä kustannuksia yksilöille ja yhteiskunnalle.
”Lääkejäte kuormittaa myös ympäristöä. Tutkimus osoittaa tarpeen vähentää lääkejätettä. Lääkejätteen vähentäminen edellyttää toimia kaikilta toimijoilta lääkeketjussa", Louhisalmi toteaa.
Tutkimus osoittaa tarpeen vähentää lääkejätettä. Lääkejätteen vähentäminen edellyttää toimia kaikilta toimijoilta lääkeketjussa.” Mella Louhisalmi
Suomen Apteekkariliitossa on arvioitu keinoja, millä lääkkeiden käyttöä voitaisiin tehostaa ja lääkejätteen määrää vähentää. Samoilla keinoilla voitaisiin saavuttaa säästöjä niin yhteiskunnan kuin yksilön kannalta.
Liiton mukaan yksi keino lääkejätteen vähentämiseen olisi se, että uusi lääkehoito aloitettaisiin aina pienimmällä pakkauskoolla ja yhdellä pakkauksella. Tämä edellyttäisi, että lääkeyritykset hakisivat korvattavuuden piiriin kattavasti myös pienet lääkepakkaukset.
"Olisi tärkeää, että lääkettä määrätessään lääkäri kirjoittaisi reseptiin maininnan, jos kyse on lääkehoidon aloituksesta. Näin apteekissa osattaisiin tarjota pienempää määrää siltä varalta, että lääke ei sovikaan, ja lääkehoito joudutaan keskeyttämään heti hoidon alussa”, toteaa Apteekkariliiton puheenjohtaja Risto Kanerva.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







