Lukijalta: Maaseudun elinvoimalle taas märkää rättiä naamalle
Asiakkaiden on jo vaikeaa saapua maaseutuyrityksiin rikkomatta autoaan. Nyt Turun tunnin juna -projekti imaisee maaseudun tiestön loputkin kehittämis- ja kunnostamisrahat, kritisoi Jaakko Pelimanni.
Hallitus on toimillaan sammuttamassa maaseudulta elinvoiman pienintäkin kipinää, kirjoittaja toteaa. Kuva: MT:n arkistoTäällä Peräpohjolassa seuraillaan kauhusta jäykkinä nykyhallituksen kaavailemia viimeisiä armonlaukauksia maaseudun elinvoimalle. Keskeiset tiukennukset, leikkaukset ja korotukset iskevät maaseudun ja harva-alueen kyliin ja maakuntakaupunkeihin.
Arvonlisäveron korotus on viimeisiä kuoliniskuja maaseutuyrityksille. Palveluita, elämänlaatua ja vapaa-ajan mahdollisuuksia tulisi kehittää siten, että luodaan vetovoimaa kotimaiselle ja kansainväliselle matkailulle ja samalla palveluita paikallisille asukkaille. Teollisuuden investointeja, liikennevirtoja ja matkailun osa-alueita tulisi kehittää rinta rinnan.
Leikkaukset ja veronkorotukset vaikeuttavat tätä kehitystä. Matkailupalveluista osa kuuluu alennetun arvonlisäveron piiriin. Valtaosa ohjelmapalveluista ja varustevuokraus ovat yleisen arvonlisäveron palveluita. Alv-korotukset näkyvät palvelutuotteiden hinnoissa.
Maaseudun yrityksiin tullaan asiakkaina omilla tai vuokra-autoilla, koska julkinen liikenne on loppunut jo vuonna miekka ja kilpi.
Turun tunnin juna -projekti imaisee maaseudun tiestön kehittämis- ja kunnostamisrahat, joten vaikeaa on asiakkaiden saapua maaseutuyrityksiin rikkomatta autoaan tai vaarantamatta terveyttään todella vaarallisilla, rikkonaisilla, teillä. Polttoaineen arvonlisäveron korottaminen tulee rajoittamaan autoilua entisestään.
Myös eläkkeiden verotusta kiristetään.
Onko maaseudulla enää vetovoimaa ja elinmahdollisuuksia? Julkisuudessa korostetaan huoltovarmuutta, puhdasta, kotimaista ruokaa, mutta mikä on käytännössä maataloustuottajien arvostus tähän vuodatukseen peilaten. Tämä nykyinen asiantila keskittämispolitiikalla, kaupungistumisella ja etelän rahoittamisella ei ole tässä maailmantilanteessa oikein eikä oikeudenmukaista.
Maaseudun yrittäjät, joita kutsun mielelläni maaseutuyrittäjiksi, mukaan lukien viimeiset maanviljelijät, tarvitsevat mahdollisuuksia harjoittaa elinkeinoaan, jolla he luovat uskoa ja elinvoimaa kyliin sekä työllistävät muita. Nyt tätä elinvoiman pienintäkin kipinää ollaan sammuttamassa.
Jaakko Pelimanni
yrittäjä
puheenjohtaja
Keskustan Tornion Kunnallisjärjestö
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








