Osaavasta työvoimasta eniten pulaa Kaakkois- ja Itä-Suomessa, kertoo Kauppakamarien kysely
Yritykset näkevät haastetta erityisesti nuorten osaamisessa, työkyvyssä ja työssä jaksamisessa sekä osaajien koulutuksessa.Työmarkkinoiden yleisestä ylitarjonnasta huolimatta osa yrityksistä kärsii edelleen osaajapulasta, ilmenee Kauppakamarien osaajakyselystä.
Alueellisesti eniten pulaa osaavasta työvoimasta raportoitiin Kaakkois- ja Itä-Suomesta.
Myös moni pieni yritys kokee hankaluuksia löytää sopivia osaajia. Kohtaanto-ongelmista kertoo noin 35 prosenttia 6–9 henkilön yrityksistä.
Elokuussa tehdyn kyselyn mukaan osaajapula on kuitenkin helpottanut suuressa osassa yrityksiä. Pari vuotta sitten yritykset eivät saaneet tarvitsemiaan tekijöitä, mutta nyt hakijoita on runsaasti. Silti neljännes yrityksistä potee pulaa sopivista osaajista. Palkkausta vaikeuttavat kannusteet työn tarjoamiseen ja kohtaanto-ongelmat.
“Työvoimapula on muuttunut määrällisestä laadulliseksi. Yritykset tarvitsevat osaajia, joilla on juuri heille oikeanlaista osaamista. Työn tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa”, Keskuskauppakamarin johtavan asiantuntija Suvi Pulkkinen sanoo tiedotteessa.
Vastanneista yrityksistä 59 prosenttia näkee osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan yrityksen kasvua ja liiketoiminnan kehittämistä.
Yritysten mukaan haastetta on erityisesti nuorten osaamisessa, työkyvyssä ja työssä jaksamisessa. Myöskään koulutus ei tuota tällä hetkellä riittävästi tulevaisuuden osaajia.
Koulutusjärjestelmän tulee tuottaa laaja-alaista osaamista, jotta työelämän tarpeiden muuttuessa tutkinto ei hetkessä vanhene käsiin, Pulkkinen sanoo.
”Samalla tarvittaisiin nopeita täsmätoimia, joilla edistetään työkykyä, osaamisen kehittymistä ja alanvaihtoa työuran taitekohdissa. Erityisesti nuorten pääsystä työmarkkinoille ja pitkittyvästä työttömyydestä yritykset kantavat huolta.”
Joka kolmas yritys arvioi, että rekrytointitarve kasvaa jo seuraavan puolen vuoden aikana ja kaksi kolmasosaa ennakoi kasvua 2–3 vuodessa.
"Kun kasvu lähtee käyntiin, kilpailu parhaista osaajista kiristyy. Silloin on tärkeää, että kannusteet tarjota ja vastaanottaa työtä, liikkua työn perässä ja kehittää osaamista ovat kunnossa", Pulkkinen korostaa.
Kauppakamarien osaajakyselyyn vastasi elokuun puolivälissä reilu tuhat jäsenyritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


