Itäraja on nyt kiinni tammikuun puoliväliin asti, viimeisenä päivänä kaoottinen tunnelma – Vaalimaalle ennätysmäärä turvapaikanhakijoita
Suomeen on saapunut viime aikoina Venäjältä muun muassa Somalian, Syyrian ja Intian kansalaisia, joista pääosa on ollut miehiä.
Vaalimaan rajanylityspaikka sulkeutui kokonaan tammikuun puoleenväliin asti perjantai-iltana kello 20. Rajalla oli edelleen autoja sulkemisen jälkeen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.Vaalimaan rajanylityspaikan liikenne jumiutui viimeisenä aukiolopäivänä perjantaina pahoin, kun Suomeen pyrki ennätyksellisen suuri määrä turvapaikanhakijoita, kerrottiin Kaakkois-Suomen rajavartiostosta STT:lle iltapäivällä viiden jälkeen.
Vaalimaalle saapui kello kahdeksaan illalla mennessä 124 turvapaikanhakijaa, mikä on Vaalimaan suurin vuorokausimäärä viime aikojen maahantuloilmiön ajalta.
Rajavartioston mukaan päivän aikana tulleet turvapaikanhakijat vastaavat kansalaisuuksiltaan ja sukupuolijakaumaltaan aiemmin saapuneita tulijoita. Suomeen on saapunut viime aikoina Venäjältä muun muassa Somalian, Syyrian ja Intian kansalaisia, joista pääosa on ollut miehiä.
Niiralan rajanylityspaikalle turvapaikanhakijoita saapui perjantaina 84, Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentaja Samuli Murtonen kertoi STT:lle.
Vaalimaalla liikenne Venäjän suuntaan oli poikki suurimman osan päivästä turvapaikanhakijoiden ja Venäjältä saapuvan muun liikenteen määrän vuoksi. Rajavartiolaitoksen mukaan rajanylityspaikalla oli päiväsaikaan kymmeniä ajoneuvoja, jotka odottivat pääsyä Venäjän puolelle. Venäjälle pyrkineet joutuivat pettymään, sillä liikenne ei avautunut sulkemisaikaan mennessä.
”(Venäjän puolelta) saapuvia ajoneuvoja ja turvapaikanhakijoita on ollut sen verran, ettei lähtevää liikennettä ole pystytty päästämään eteenpäin. Käytännössä jos lähtevää liikennettä päästettäisiin lähtemään, niin pahimmillaan liikenne ei etenisi kumpaankaan suuntaan”, kertoi STT:lle Kaakkois-Suomen rajavartioston kapteeni Jussi Vainikka.
"Olemme yrittäneet olla Venäjään yhteydessä."
Venäjän puolen rajaviranomaiset eivät perjantaina olleet halukkaita yhteistyöhön ruuhkautumisen helpottamiseksi.
”Olemme yrittäneet olla Venäjän puolelle yhteydessä, jotta he sillä puolella säännöstelisivät liikennettä, mutta ei tunnu löytyvän tahtotilaa siihen”, Vainikka kertoi päivällä.
Lehtikuvan paikalla oleva valokuvaaja kuvaili tunnelmia Vaalimaan rajanylityspaikalla jännitteiseksi, kun monien rajanylitystä koko päivän odottaneiden tunteet kuumenivat. Rajavartioston mukaan paikalla oli kymmeniä pääsyä Venäjälle odottaneita ajoneuvoja.
”Pääosin venäläistaustaisia kaksoiskansalaisia tai oleskelulupalaisia, joilla on perhettä ja elämää toisella puolella. Ymmärrettävää harmitusta siellä on”, kuvaili Vainikka.
Suomen koko itäraja suljettiin uudelleen perjantaina iltakahdeksalta. Rajanylityspaikat pysyvät kiinni aina 14. tammikuuta asti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








